New York City, USA

Lentomme laskeutui Newarkin kentälle New Jerseyhin. Sieltä nappasimme Amtrak-junan suoraan Manhattanille. Penn Stationilla harkitsimme matkustavamme metrolla hotellille, mutta nälkäisenä ja väsyneenä lipunmyyntiautomaatti osottautui liian monimutkaiseksi ja päädyimme taksijonon jatkoksi.

New Yorkin hotellit ovat verraten kalliita ja päädyimme ottamaan huoneen West Villagesta The Janesta, joka oli yksi halvimpia ja kustansi noin 100 dollaria yöltä. Hyttimäinen huone oli pikkuruinen, vain 4,5 m2, varustettuna kerrossängyllä ja peilillä. Säilytystilaa oli pienissä laatikoissa sänkyjen alla ja lattiatilaa oli sen verran, että mahduimme juuri ja juuri molemmat seisomaan huoneeseen. Pölyä oli joka paikassa, ja Elinan lakanoista löytyi liimautuneena vanha purkka (vähän noloa myöntää, muttemme jaksaneet valittaa asiasta illalla vaan lakana vaihdettiin vasta seuraavana päivänä). Viimeiseksi kahdeksi yöksi vaihdoimme neljän tähden hotelliin Wall Streetille.

image

image

New York on nähtävyyksien mekka, ja katseltavaa riittäisi vaikka kuukaudeksi. Meillä oli aikaa viikko, joka oli aivan riittävästi yhdeksi kertaa. Ostimme Citypassin 116 dollarin hintaan, jolla pääsi kuuteen eri nähtävyyteen. Kuitenkin kaupungin omissa museoissa, kuten Metropolitan Museum of Artissa ja Natural History Museumissa pääsymaksun määrä oli vapaaehtoinen, ja todennäköisesti halvemmalla olisi päässyt ostamalla liput vain paikanpäältä erikseen, jos kehtaa maksaa pienempiä summia kuin kehoitettu hinta (suurin osa kehtasi). Monissa museoissa on myös ilmainen sisäänpääsy tiettyinä aikoina viikossa ja jos ruuhkat eivät haittaa, näitä hyödyntämällä voi säästää kymmeniä dollareita. http://www.nyc-arts.org/collections/35/free-museum-days-or-pay-what-you-wish on sivusto, jolta löytyy tietoa eri museoiden pääsymaksuista. Kuljimme kaupungissa lähinnä metrolla, joka oli helppo, edullinen ja nopea tapa matkustaa. Viikon rajaton matkakortti maksoi 31 dollaria ja sillä sai käyttää myös busseja. Kävellen Manhattanin aluetta olisi ollut oikeastaan mahdotonta kierrellä.

Empire State Building on New Yorkin kolmanneksi korkein rakennus. Se piti korkeimman rakennuksen asemaa 40 vuoden ajan, kunnes hävisi WTC-torneille 70-luvulla. Sisällä voi kuunnella ilmaisesta puhelimeen ladattavasta ohjelmasta esittelykierrosta mm. tornin rakennusvaiheista samalla kun kiertelee eri näköalatasanteita. Citypassiin kuului kaksi käyntiä 80. kerroksen esittelytilassa sekä 86. kerroksen näköalatasanteella saman päivän aikana. Tasanteelta näki hyvin Etelä-Manhattanin alueen ja kertomukset pilvenpiirtäjän rakennusvaiheista olivat mielenkiintoisia.

image

image

Metropolitan Museum of Artiin kävelimme kauniin Central Parkin läpi. Puisto on kokonaan ihmisen tekemä, ja sen rakentamiseen kului 16 vuotta. Taidemuseo oli valtava kompleksi, nähtävää olisi riittänyt varmaan kolmeksi vuorokaudeksi. Menimme museoon klo 11 ja käytimme siellä 6,5 tuntia, emmekä silti ehtineet nähdä kaikkea haluamaamme. Lempiosiomme olivat 1800-luvun jälkeinen taide sekä nykytaiteen näyttely, missä näimme muun muassa Van Goghia, Monetia ja Picassoa. Egyptin historian näyttely oli myös mielenkiintoinen muumioineen. Amerikkalaisen taiteen siipeen emme ehtineet tutustua, mikä harmitti, mutta jääpähän tekemistä seuraavalle vierailulle!

image

image

image

Amerikassa kaikki on suurempaa kahveista, ruoka-annoksista ja ruuhkista lähtien, eivätkä museot tee poikkeusta. American Natural History Museum oli usean korttelin alueelle levittäytyvä monikerroksinen linnamainen rakennus, jonne niinikään sai uppoamaan vaivatta koko päivän. Avaruusnäyttely ja videoshow Dark Universe oli mieltä avartava ja dinosaurukset suuria. Näyttely ihmisen kehityksestä oli mielenkiintoinen, samoin intiaanien historia. Museossa oli näytillä myös mineraaleja, jalokiviä, asteroideja, eri kansojen historiaa, nisäkkäitä, matelijoita ja merieläimiä näin muutaman mainitaksemme.

image

image

Vapaudenpatsaalle pääsee ainoastaan Statue Cruises-firman lautalla. Samalla Citypass-lipulla pääsi myös tutustumaan Ellis Islandilla sijaitsevaan maahanmuuttomuseoon. Museossa oli mielenkiitoinen audiokierros, joka maalasi kuvaa ruuhkaisimmista Amerikan maahanmuuttovuosista ja prosessista, joka uuden tulokkaan oli käytävä läpi ennen pääsyä maahan. Tähänkin reissuun meillä meni yhteensä noin 5 tuntia.

image

image

Toinen maisemakohteemme oli Rockefeller-centerin näköalatasanne Top of the Rock. Sieltä oli hienot näkymät Centra Parkiin ja Empire State Buildingille. Muutoin Rockefeller-centerissä oli myös maanalainen ostoskeskus ja kuuluisa luistelukaukalo, jota emme onnistuneet kuitenkaan paikantamaan.

image

image

Viimeinen Citypass-kohteemme oli WTC-iskujen muistoksi perustettu 9/11 memorial. Pilvenpiirtäjien paikalla on tänä päivänä kaksi suurta vesiallasta, joiden ympärillä kiertävään metallireunustaan on kaiverrettu kaikkien lähes 3000 iskussa kuolleiden nimet, mukaanlukien Pentagonissa menehtyneet. Museossa oli näytteillä kuvamateriaalia, videoita ja esineitä iskupäivästä. Monissa videoissa kuultiin iskussa läheisensä menettäneiden tarinoita tai itse iskusta selvinneitä. Näytteillä oli myös esimerkiksi iskussa menehtyneiden puhelinvastajiin jätettyjä viestejä ja eräässä huoneessa oli kaikkien uhrien kuvat ja nimet. Iskun taustoja ja historiaa valotettiin näyttelyn lopussa. Käytännössä 6 tunnin museokierros meni Elinan vähän väliä itkeskellessä ja Daniilkin poti ahdistusta. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, joka oli yksi koko matkamme vaikuttavimmista kokemuksista. Nenäliinoja saa paikan päältä, mutta niitä kannattaa varata myös mukaan.

image

Muita nähtävyyksiä kaupungissa oli muun muassa komea kaupunginkirjasto ja Federal Hall muistomerkki, missä USAn ensimmäinen presidentti George Washington vannoi presidentinvalansa. Pistäydyimme myös Brooklynissa hipsterimäisellä, mutta hinnakkaalla, vintage-kirpputorilla. Huonon sään vuoksi emme kävelleet kuuluisan sillan yli.

image

image

image

Maahanmuutto on mahdollistanut koko USAn olemassaolon, jonka vuoksi etnisille ryhmille on muodostunut myös omat asuinalueensa kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. New Yorkissa kävimme pikku-Italiassa ja Chinatownissa.

image

Viihde jäi New Yorkissa vähäiselle huomiolle, mutta määrä ei katso laatua. Kävimme katsomassa hauskan Broadway-esityksen ‘Something Rotten’ St. Jamesin teatterissa. Ostimme liput Times Squarelta TKTS:n lipunmyyntikojusta puoleen hintaan tunti ennen esitystä. Jos ei ole kovin tarkka haluamastaan näytöksestä, niin liput kannattaa ehdottomasti ostaa sieltä, jäljellä oli vielä tunnettujenkin esitysten, kuten Les Miserables, lippuja.

image

image

New York on kallis kaupunki, mutta myös säästämahdollisuuksia on. Suurin osa päiväbudjetista kului ruokaan. Sopiva tipin määrä kaupungissa oli 15-20%, joka nosti nopeasti ravintolassa nautittujen aterioiden kustannuksia. Onneksi kaupungista löytyi joka korttelista kahviloita, jotka tarjoilivat buffet-ruokaa painon mukaan hinnoiteltuna. Tällainen ruokapaikka oli mahdollista löytää mihin aikaan päivästä tahansa (varsinkin 5th avenuella buffetit olivat auki myöhään), ja salaatista, lämpimästä ruoasta ja hedelmistä koostuvan aterian sai 10 dollarilla. Koska ruoka kerättiin itse ja maksettiin tiskille, ei tippikään ollut pakollinen.

image

Vaateostoksien tekeminen tuntui olevan newyorkilaisille kuin uskonto, ja merkkituotteita myyviä outlet-kauppoja löytyi monia. Yleensä nämä olivat tupaten täynnä ihmisiä ja tavaraa. Me kävimme Century21:ssa World Trade Centerin lähellä sekä Nordström rack:ssa Union Squaren vieressä. Molemmista löytyi paljon puoleen hintaan tai paremmillakin tarjouksilla vaatteita, laukkuja, kenkiä ja kosmetiikkaa. Suurempia outlet-keskuksia on kaupungin ulkopuolella esimerkiksi Woodbury. Jos budjetti ei merkkituotteisiin riitä, niin Union Squaren lähellä, esimerkiksi 12th avenuella, on thrift shopeja, joista käytettyjä vaatteita sai 4-100 dollarilla. Hinnoittelu oli varsin järkevä tuotteen merkin mukaan.

image

New York oli hieno kohde päättää maailmanympärimatkamme. Mahtavasta matkasta huolimatta oli kuitenkin mukava kääntää nokka kotia kohti ja palata takaisin Suomeen. Mukaan tarttui paljon muistoja ja kokemuksia, jollaisia ei välttämättä enää koskaan tule vastaan. Suosittelemme reissaamista kaikille matkustamaan kykeneville, se avartaa mieltä ja maailmaa!

image

Advertisements

Playa Del Carmen, Meksiko

Kulkuvälinevaihtoehtoja Cancunista etelään on muutamia. ADO-bussi on ensimmäinen luokan bussiyhtiö, jonka busseissa on ilmastointi, usb-pistokkeet, runsaasti tilaa matkatavaroille sekä matkan aikana näytetään aina elokuvia (espanjaksi dubattuna tottakai). Mayan bus on toisen luokan bussiyhtiö, josta emme oikeastakaan tiedä sen enempää. Collectivo on eräänlainen kimppataksi, jolla pääsee edullisesti naapurikaupunkien väliä. Se ei kulje aikataulun mukaan, vaan pitkästä autojonosta aina uusi collectivo lähtee matkaan, kun istuinpaikat on täytetty: paikasta riippuen siis uusi auto lähtee matkaan joko 10 min tai kahden tunnin välein. Matkatavaratilaa collectivoissa ei ole. Me valitsimme ADO-bussin rinkkojen vuoksi, matka Playa del Carmeniin maksoi vaivaiset 66 pesoa (collectivo olisi maksanut 36 pesoa) henkilöltä ja kesti 1 h 20 min.

Playa del Carmenissa yövyimme meksikolaisten turistien suosimassa uima-altaallisessa hotellissa. Hotelli sijaitsi muutaman korttelin päästä rannasta ja kävelymatka kesti vain 10 minuuttia. Aivan naapurissa sijaitsi collectivoasema ja hieman syrjäisempi sijainti takasi myös edullisemmat lähiravintolat.

image

image

image

Playa Del Carmenin turistikeskus on rannan myötäisesti kulkeva 5th Avenue, amerikkalaisten turistien kansoittama ostos-ja ravintolahelvetti. Hinnat olivat paikalliseen tasoon nähden kalliit ja matkamuistomyymälöiden välissä oli Guccin ja Hugo Bossin liikkeitä. Galle 12 oli kovaäänisten klubien täyttämä baarikatu. Yhtenä iltana kumosimme pullon Bacardia (3,5 euroa puoli litraa!) (oltiin äidit ihan nätisti) ja lähdimme urheasti kohti kyseistä katua. Astuessamme ihmisvilinään ja teknojumputuksen keskelle eräs sisäänheittäjä tarrasi samantien Elinan kädestä kiinni ja alkoi kuljettaa meitä kohti vilkasta klubia kehuen ilmaista sisäänpääsyä. Irrottauduttaemme tyypistä kävelimme kadun päätyyn ja takaisin, sekä siitä suoraan hotellille. Ei ollut eläkeläistyyliimme sopivaa rauhallista salsaklubia tarjolla.

image

Itse Playassa ei ollut juuri mitään nähtävää. Yhtenä päivänä vuokrasimme aurinkotuolit ja-varjon meren ääreltä, mutta kauneudessaan ja viihtyvyydessään ranta hävisi Cancunille 5-0. Rannassa oli paljon meriruohoa ja epämiellyttävä savimainen haju. Lauttaterminaalin toisella puolella ranta olisi ollut hieman siistitympi, mutta tuolit oli varattu ainoastaan resorttien asiakkaille. Lisäksi alueella on kaksi suurempaa ostoskeskusta, Plaza Los Americanos sekä Centro Maya. Molemmissa on elokuvateatterit, joissa näytetään myös dubbaamattomia hollywood-elokuvia. Kävimme americanosin ostoskeskuksessa yhtenä iltana katsomassa erittäin huonon leffan The Halloween Tales. Onneksi leffalippu maksoi vain 35 pesoa.

image

image

Playa del Carmen on hyvä päämaja päiväretkille. Halusimme käydä tutustumassa läheisessä Tulumin kaupungissa ja sen mayaraunioilla, sekä sen vieressä sijaitsevassa Cobassa, missä niinikään oli raunioita. Myös suosittu Grand Cenote sijaitsi Tulumin lähellä. Kävimme kyselemässä matkanjärjestäjiltä ja hinnat pyörivät 50-70 euron välillä. Harkitsimme asiaa uudelleen ja päätimme jättää Coban seuraavaan vierailuumme, sillä pelkästään Tulumiin ja Grand Cenoteen oli helppo mennä ominpäin.

Nappasimme aamupäivällä collectivon (40 pesoa/hlö) kohti Tulumia ja jäimme pois kun kuski ilmoitti hieman ennen kaupunkia seuraavan pysäkin olevan Las Ruinas. Matka kesti noin 45 minuuttia. Bussipysäkiltä oli 750 m kävelymatka raunioiden portille, mistä sai lunastettua sisäänpääsylipun 65 pesolla. Pysäkiltä porteille pääsi myös katujunalla (jota veti traktori) 15 pesolla. Päätimme olla ottamatta opasta raunioille, ja mitä salakuuntelusta pystyi päättelemään, nämä selittivät suurin piirtein samat asiat mitä olimme kuulleet jo Chichen Itzassa ja mitä kylteistä pystyi lukemaan. Rauniot olivat huomattavasti pienemmät kuin Chichen Itzassa, mutta kauniin alueesta teki meren läheisyys.

image

image

Poistuimme raunioilta eteläisimmästä portista ja kävelimme noin 10 minuuttia rantaan puiden varjostamaa tietä pitkin. Asetuimme Pancho Villa -ravintolan riippumatoille ja aurinkotuoleille juomien ostoa vastaan (suositussa El Paradorissa naapurissa aurinkotuolit varjoineen maksoivat 150 pesoa). Nautiskelimme parit Pina Coladat ja Margaritat hulppeaan 200 peson (10e) yhteishintaan. Ranta oli erittäin kaunis ja merenkäynti rauhallisempaa kuin Cancunissa. Vesi oli täysin kirkasta ja meriruohoa ei juuri ollut.

image

image

image

Parin tunnin lekottelun jälkeen matkustimme 7 km matkan taksilla keskustaan (70 pesoa) lounaalle. Tulumin keskusta oli pieni ja hiljainen, mutta tarjosi täysin riittävän valikoiman ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä parin yön vierailua ajatellen. Lounaan jälkeen hyppäsimme jälleen taksiin ja maksoimme 70 pesoa matkasta Gran Cenoteen. Kerran päivässä klo 10 aamulla olisi lähtenyt Tulumista ADO-bussi Cobaan ja tuolla pystyy jäämään myös Cenotelle. Collectivoja Coban suuntaan ei mennyt.

Perillä meille ilmoitettiin paikan olevan auki enää 40 minuuttia. Ostimme 150 peson hintaiset lippumme, vaihdoimme lennossa uikkarit päälle ja pulahdimme salamana kauniiseen altaaseen. Veden jäätävyyttä ei kiireen vuoksi ehtinyt edes ajatella. Yllätykseksemme luonnonaltaassa uiskenteli myös pieniä kilpikonnia, jotka eivät pelänneet ihmisseuraa juuri lainkaan. Kalkkikivimuodostelmat olivat mahtavia ja niiden muodostamien kaarien ja luolien läpi oli jännittävää sukellella. Sen verran pimeää puoliksi luolamaisessa cenotessa kuitenkin  oli, että hyviä kuvia ei saatu kuin pari. Ehdimme hyvin nähdä paikan annetussa ajassa, mutta pidempääkin siellä saisi kulumaan välillä aurinkoa ottaen ja taas kilpikonnien kanssa uiskennellen.

image

Kävimme päiväretkellä myös Cozumelissa, Playan edustalla sijaitsevalla karibiansaarella, johon myös suuret risteilyalukset ankkuroituvat. Lautta saarelle kesti 45 minuuttia ja maksoi edestakaisin 270 pesoa (myös hieman nopeamman Ultramarin saa tingittyä tähän hintaan vaikka virallisesti pyytävätkin 300 pesoa). Cozumel on tunnettu sukelluskohteistaan. Moni matkalla tapaamamme sukeltaja oli suositellut Cozumelia, mutta päätimme kuitenkin jättää sen väliin. Olimme sukeltaneet jo niin paljon, että pelkäsimme kohteen menevän hukkaan. Onpahan syy palata takaisin! Sen sijaan teimme snorklausreissun, jonka lipun ostimme Playalta 990 peson yhteishintaan, n. 25 euroa henkilöltä. Cozumeliin saapuessamme laiturilla oli kuitenkin kymmenisen snorklausreissuja myyviä ständejä, joilta samaisen reissun olisi saanut ostettua 20 dollarilla\hlö.

Heti laiturilta meidät pakattiin moottoriveneeseen, joka lähti kuljettamaan meitä kohti riuttoja. Ensimmäisellä syvyyttä oli noin 5m, seuraavalla 10m ja kolmannella 15 metriä eli jonkin verran kannattaa harjoitella korvien poksauttelua että saa riutoista enemmän irti. Moni snorklasi kuitenkin pelastusliivit päällä ja tyytyi katselemaan maisemia pinnalta käsin. Tämä on ollut poikkeuksellista Meksikossa muihin kohteisiimme verrattuna: jokaisella snorklausreissulla tyrkytettiin pelastusliivejä ja sukeltaminen lähes kiellettiin. Liikaa amerikkalaisten oikeushaasteita?

image

Korallit sekä Cancunissa että meksikossa olivat suurilta osin melko vaatimattomia ja meriin on upotettu laivoja ja muuta tavaraa keinotekoisten snorklauskohteiden luomiseksi. Kaloja houkuteltiin paikalle oppaan taskustaan murustamalla tacolla.

image

Itse Cozumelin saarella ei ollut oikeastaan mitään nähtävää, kauniit rannat sijaitsivat eri puolella kuin keskusta ja edestakaisen taksin hinta olisi ollut 30 dollarin luokkaa. Söimme päivällistä paikallisessa kuppilassa ja suuntasimme sen jälkeen takaisin oman hotellin uima-altaalle.

image

image

Viimeisenä päivänä matkustimme vielä collectivolla Dos Ojos Cenotelle. Pikkubussi pysähtyi aivan porttien eteen ja sieltä sai ostettua sisäänpääsyliput. Valittavana oli kolme vaihtoehtoa: Peruslipulla (200 pesoa) pääsi kahteen pääcenoteen ilman opasta. Opaskierroksen maksamalla (500 pesoa henkilöltä) pääsi edellisten lisäksi myös lepakkoluolaan, ja hintaan kuuluivat myös snorklausvälineet taskulamppuineen. Halvempi opaskierros (350 pesoa henkilöltä) käsitti kaksi pienempää cenotea, mutta ei pääcenoteja. Valitsimme halvimman vaihtoehdon. Myös sukeltajille oli omat kierroksensa ja heitä paikassa näkyikin paljon. Yhden sukelluksen hinta pyöri 120 dollarin tuntumassa, eli ei budjettimatkailijoille.

Porteilta oli kahden kilometrin matka pientä hiekkaista tietä pitkin cenoteille. Lipunmyyntitiskiltä sai kuitenkin tiedon kuljetuksesta cenoteille pienen lava-auton kyydissä, matka edestakaisin maksoi 50 pesoa nenukki ja tätä todellakin kannatti käyttää, matka oli yllättävän pitkä. Kyydit kulkivat 15-20min välein. Cenoteilla oli ravintola pidempään aikaansa viettäville.

Ensimmäinen cenote oli suhteellisen suljettu syvänne, joka toimi myös sukeltajien aloituspisteenä. Toinen cenote oli paljon suurempi, u-muotoinen allas, jonka tutkimiseen sai käytettyä paljon aikaa. Ainut rajoittava tekijä oli veden kylmyys, joka ajoi meidät ylös n. 40 min kuluttua. Vedenkestävästä taskulampusta olisi ollut paljon hyötyä, mutta niitä ei saanut paikan päältä vuokrattua. Maskeja, räpylöitä ja snorkkeleita sen sijaan oli tarjolla 50 peson kappalehintaan.

image

image

Meksiko oli täydellinen rantalomakohde, jossa pystyi nauttimaan myös historiasta ja erinomaisesta ruoasta. Edes alkeellinen espanjankielen taito oli välttämätön Cancunin ulkopuolella: me pärjäsimme hyvin muutamalla fraasilla, tervehdyksillä ja numeroiden opettelulla. Sanavarasto laajeni nopeasti matkan myötä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja aurinkokin helli lähes koko matkan ajan. Tänne palaamme vielä! Adios!

image

Cancún, Meksiko

Viva la Mexico! Viva la tacos! Daniil on metsästänyt koko reissun ajan hyvää ja halpaa, nyt se vihdoin löytyi. Mutta palataksemme askeleen taaksepäin ennen paratiisin paljastumista, aloitetaan lentokentästä.

image

Älä poistu lentokenttäalueen pyöröporteista, ennen kuin matkustustapasi Cancuniin on selvä. Tuloaula on täynnä takseja, vuokra-autoja ja muita hyödykkeitä mainostavia ständejä. Niiden keskellä ADO bussiyhtiöllä on pieni tiskinsä ja siitä saa lunastettua itselleen 4 dollaria tai 66 pesoa (3 euroa) maksavan lipun Cancuniin. Busseja kulkee päivittäin noin puolen tunnin välein, aikataulun löytänee googlettamalla ADO Cancun aeropuerto. Me emme toimineet näin, vaan marssimme ulos lentokentältä kohti bussiterminaaleja varmoina siitä, että löydämme kaiken tarvitsemamme sieltä. Emme löytäneet muuta kuin virallisen näköiseksi lentokenttäoppaaksi naamioituneen matkatoimistotyöntekijän, joka valehteli meille seuraavan bussin tulevan vasta kahden tunnin kuluttua. Normaalit taksit eivät pääse lentokenttäalueelle lainkaan, joten päädyimme pulittamaan tälle matkatoimistolle 40 dollaria kyydistä zona hotelleriaan hotelliimme Flamingo resorttiin.

Cancunissa on kaksi aluetta, merenrannassa sijaitseva Zona hotelleria, missä ei ole mitään muuta kuin resortteja ja turisteille suunnattuja kauppoja, ostoskeskuksia ja ravintoloita sekä yökerhoja. Downtown on lähempänä oikeaa Meksikoa paikallisine asukkaineen, mutta sielläkin turismi näkyy katukuvassa tuliaismyymälöissä ja 7eleveneissä. Hotellialueella dollarit käyvät valuuttana joka paikassa. Kuitenkin hinnat olivat edullisemmat pesoilla maksaessa, joten suosittelisimme vaihtamaan eurot tai dollarit pesoiksi jossakin lukuisista rahanvaihtopisteistä. Kurssi kannattaa tarkistaa etukäteen parhaan diilin saamiseksi, vaihtopalkkiota ei ollut. Me nostimme rahaa myös automaateista, mutta korttien kopioiminen on yleistä, joten varsinkin Suomesta tullessa kannattaa varata käteistä mukaan. Lentokentällä ei kannata vaihtaa rahaa, koska kurssi on surkea.

Yövyimme ensimmäiset kolme yötä ihanalla resortilla. Emme tehneet oikeastaan muuta, kuin makoilimme hotellin omalla rantakaistaleella auringosta nauttien. Ranta oli kaunis, erittäin hyvin hoidettu ja vesi turkoosina kimaltelevaa. Uida ei kuitenkaan saanut kovien aaltojen vuoksi, vaan piti tyytyä pulikoimaan lähellä rantaa.

image

image

All inclusive olisi maksanut 300 dollaria kolmelta päivältä, joten jätimme sen väliin. Lähistöllä oli pienen kävelymatkan päässä useita ravintoloita, joista paremmissa sai itselleen aterian 120-300 pesolla eli 6-15 eurolla. Me emme käyneet näissä paikoissa vaan söimme hieman paikallisemman oloisessa Tacun Mexican food -ravintolassa, missä vatsansa sai täyteen 60-90 pesolla tacoja ja burritoja. Nam!

image

Zona hotellerialla sai alueen kauneudesta johtuen pulittaa yöstä hieman enemmän, joten alun lomailun jälkeen siirryimme paikallisbussilla (10,5 pesoa) downtowniin. Yövyimme Hotel Paradorissa, joka sijaitsi lähellä Parque Las Palapas toriaukiota ja paikallisten illanviettopaikaa, missä oli runsaasti pikkuravintoloita, kojuja ja katutaiteilijoita. Siellä ruoka oli vielä halvempaa ja valtavan burriton sai 25 pesolla. Hyvää ja halpaa.

Emme kierrelleet keskusta-aluetta lainkaan vaan lähdimme heti seuraavana aamuna ryhmämatkalle mayatemppelialueelle Chichen Itzaan. Ostimme matkan hotellin aulasta, saimme ensin tingittyä hinnan 43 dollariin ja vielä 38 dollariin ostaessamme toisenkin matkan Isla Mujeresiin. Korkeimmillaan reissuista pyydettiin jopa 110 dollaria/nenu, sitä ei kannata maksaa.

Lähtö koitti hieman yli seitsemältä aamulla, jolloin meidät vietiin hotellialueelle odottelemaan bussin lähtöä. Bussissa opas kertoili mayojen historiasta. Meksikossa elää edelleen heidän jälkeläisiään. Ensimmäinen kohde oli tarkemmin muistiimme nimeämätön cenote, eli wikipedian mukaan “osaksi veden täyttämä doliini eli karstialueelle syöpymällä syntynyt sylinteri- tai maljamainen kuoppa”. Nämä kuopat olivat mayoille tärkeitä ja pyhiä paikkoja, missä puhdistauduttiin ja uhrattiin jumalille. Kuoppaan mentiin rappusia pitkin maan alle, missä aukeni luola ja sen pohjalla valtava sinivetinen allas, jossa uiskenteli mustia kaloja. Syvyyttä kuopalla oli 27 metriä. Daniil kävi altaassa pulikoimassa ensimmäisenä koko porukasta ja sai vaikuttuneita kehuja rohkeudestaan.

image

image

image

Seuraava kohde oli “perinteinen” mayaintiaanien kylä, eli intiaanikyläksi lavastettu tuliaistori. Ostosreissua alustettiin jo bussissa esittelemällä mayojen käyttämiä terapiakiviä kivunhoidossa sekä perinnekoruja, joita sitten kehotettiin ostamaan perille saapuessamme. Nautimme myös buffetlounaan kylässä. Yhdessä majassa esiteltiin tortillalettujen leipomista.

image

Selvisimme kylästä ilman ostoksia varsinaiseen kohteeseemme Chichen Itzaan. Paikallinen opas kertoi ensin rakennelmien historiaa, jonka jälkeen aluetta sai kiertää itsekseen pari tuntia. Suurin ja näyttävin rakennus alueella oli jumala Cuculcanin temppeli.

image

Kuvan oikeassa alareunassa näkyvällä areenalla mayat pelasivat huispauksen tyyppistä peliä, Pok-a-tok, jonka voittajajoukkueen kapteenin kaula katkaistiin palkinnoksi. Näin kapteeni pääsi jumalien luo ja syntyi myöhemmin uudelleen mahdollisesti koko heimon johtajaksi. Alueelta löytyi myös laaja markkina-alue pylväineen, jotka kannattelivat aikoinaan puista kattoa.

image

Pyhä cenote oli paikka, missä mayat uhrasivat ihmisiä ja esineitä jumalille. Mayojen kalenterissa on 19 kuukautta, joista yhdessä on vain 5 päivää, ja jota pidetään negatiivisena aikana kuun peittäessä venuksen. Tuolloin (6.-10.8.) syntyneiden lapsien ajateltiin kohtaavan elämässään vain tauteja ja onnettomuuksia. Niinpä näitä lapsia valmisteltiin 7 vuoden ajan palaamaan takaisin jumalien luo. 7 vuoden iässä lapsien ympärille sidottiin painavia laavakiviä ja nämä tiputettiin cenoteen. Osuessaan veteen jopa 30 metrin korkeudelta lapsen niska murtui ja tämän jälkeen kivet vetivät lapsen pohjaan. Näiden lapsien ajateltiin tämän jälkeen puhuvan jumalille ja syntyvän uudestaan viisaina ihmisinä.

image

Chichen Itzan jälkeen kävimme vielä Valladolidin kaupungissa, joka oli viehättävä koloniaalisen ajan kaupunki. Jos aikaa on, kannattaa kaupungissa viettää yksi yö. Me vierailimme vain nopeasti vanhassa kirkossa ja söimme torilla herkulliset makeat churrot, eli paahdetut letut, joiden väliin me otimme banaania, mansikkaa ja kinuskia.

image

Ennen matkalle lähtöä harkitsimme auton vuokrausta ja reissun tekemistä itsenäisesti. Auto vakuutuksineen olisi kuitenkin jo maksanut 45 dollaria, jonka jälkeen itse olisi pitänyt vielä maksaa sisäänpääsymaksut Chichen Itzaan (268 pesoa) ja cenoteen. Bensakulut mukaan laskettuna (ajomatka temppeleille oli 2,5 tuntia) hinta olisi tullut kalliimaksi omalla autolla. Suosittelisimme siis mainostuksen ja rahastusyrityksistä huolimatta harkitsemaan ennemmin järjestettyä matkaa, ainakin kahdelle ihmiselle.

Olimme takaisin hotellilla vasta illalla ja seuraavana päivänä lähdimme Isla Mujeresiin. Olimme varanneet hotellista etukäteen 4 tunnin snorklausreissun saarella lounaineen 450 pesolla/nenu, lauttamatka piti maksaa itse (146 pesoa edestakaisin). Lautta lähti Puerto Juavezista ja niitä meni puolen tunnin välein, matka kesti 30 min. Kun terminaalista lähti kävelemään vasemmalle, tuli jonkin ajan kuluttua vastaan snorklausreissuja myyviä ihmisiä. Todennäköisesti reissun olisi saanut halvemmalla ostamalla suoraan saarelta.

Kävimme snorklaamassa vedenalaisessa museossa. Mereen on upotettu erilaisia patsaita, veneitä ja auto, ilmeisesti koska koralliriuttaa eimme saaren edustalla nähneet. Näimme jonkin verran erilaisia kalalajeja, muun muassa isoja barrakudia. Muutoin snorklaus ei oikeastaan ollut kummoinen.

image

Playa Norte oli kaunis, ja täydellinen paikka auringonlaskun ihasteluun. Isla mujeres, eli naisten saari, oli muutenkin miellyttävä turistikohde värikkäine taloineen ja ravintoloineen.

image

image

Seuraavana päivänä lähdimme bussilla kohti Playa Del Carmenia.

Los Angeles, California

Yövyimme Los Angelesin Downtownissa, Stay on Main -hotellissa. Daniil näki varauksen jälkeen iltasanomien uutisen murhamysteereistä, ja kiinnitti huomiota valokuvaan, jossa näkyi tuttu porttikongi. Vuonna 2013 hotellimme nimi oli vielä Hotel Cecil, ja eräänä yönä nuori opiskelijanainen katosi salaperäisesti. Daniil paljasti ruumiin löytyneen hotellin vesisäiliöstä vasta kun Elina oli jo ehtinyt nauttia ensimmäisen lasillisen hanavettä. Lisäksi hotellissa on asunut useampi sarjamurhaaja vuosikymmenien aikana, eivätkä itsemurhatilastotkaan näytä mairittelevilta. Oli siis sanomattakin selvää, että käytävällä sijaitsevaan yhteisvessaan ja -suihkuun mentiin yhtä matkaa. Selvisimme yöpymisestämme kuitenkin ehjin nahoin ilman välikohtauksia.

image

Itse Downtownissa ei ollut juuri mitään nähtävää. Opaskirjassa oli mainittu monia historiallisia rakennuksia, jotka paljastuivat olevan tavallisen virastotalon näköisiä paikkoja. City Hall sekä vanhat teatterit olivat ainoita hieman näyttävämpiä rakennuksia. Japanese village oli yksi kadunpätkä, jolla oli muutama japanilainen ravintola sekä tilpehöörikauppa. Aivan turha kierros ei kuitenkaan ollut, näimme Barney Sandersia presidentiksi mainostavan näyttävän kulkueen.

image

image

Iltaisin emme juuri alueella liikuskellut. Kaduilla oli paljon kodittomia, ja marihuana tuoksui lähes joka kadunkulmassa. Los Angelesissa rikkauden ja köyhyyden ero oli valtava. Toiset shoppailivat merkkituotteita Beverly Hillsin ostosparatiisissa, toiset kerjäsivät 50 senttiä saadakseen rahat seuraavaan ateriaan. Downtownissa köyhyys oli niin vahvasti läsnä, että paha mieli tuli samantien ulos astuessa ja huonoa omatuntoa omasta rahankäytöstään poti koko ajan. Samaan aikaan kaikkialla piti antaa tippiä: taksikuskeille, pannukakun paistajille hotellin aamupalalla, retkioppaille ja ravintolassa suositeltu määrä oli 15-25 % loppusummasta. Ennemmin nämä rahat olisi antanut jollekin vielä enemmän tarvitsevalle, ja jatkuva tippaaminen alkoi jo ärsyttää. USAssa ei ole lailla määritettyä minimipalkkaa, joten työntekijöiden tuntipalkat ovat usein huonoja, jopa vain pari dollaria tunnilta. Kuitenkin hintataso on suhteellisen korkea, joten raha katoaa jonnekin ylemmän tahon taskuihin ja työntekijän toimeentulo jää asiakkaan harteille.

Kodittomat kantoivat koko omaisuuttaan mukanaan ostoskärryissä ja lastenvaunuissa. Toiset saattoivat raahata parivuoteen kokoista ilmapatjaa kärryjensä päällä, toisilla oli nähtävästi mukanaan ruumis.

image

Ylläolevan perusteella lienee selvää, että Los Angeles ei ollut kummankaan suosikkipaikkoja. Ehdimme hyvin nähdä mielestämme olennaiset nähtävyydet kolmessa päivässä. Vietimme hauskan päivän Universal Studiosilla, suurella huvipuistoalueella, joka on rakennettu yhtiön elokuvastudioiden viereen. Lippu alueelle maksoi 95 dollaria henkilöltä netistä ostettuna (tämä oli se kohta missä poti huonoa omatuntoa), ja lipulla pääsi kaikkiin laitteisiin sekä kierrokselle vanhoihin elokuvalavasteisiin ja studioiden ympäristöön. Metrolla pääsi näppärästi aivan studioiden lähelle ja asemalta oli ilmainen kuljetus pääovelle. Meillä kului studioilla lähes koko päivä.

image

image

Kävimme ensimmäisenä studiokierroksella. Pääsimme istumaan katujunan ensimmäiseen vaunuun. Retkioppaan jutut naurattivat ja opettivat elokuvien lavastuksesta sekä filmaamisesta. Näimme mm. lavastetun New Yorkin, joka on nähty esimerkiksi Bruce taivaanlahja -elokuvassa, sekä vanhan länkkärikaupungin, jota on käytetty useassa elokuvassa (yhdenkään nimeä emme muista). Ajelimme myös ohitse Tappajahai-elokuvan lavasteiden, ja tuo erinomaisen uskottava haikin kävi moikkaamassa.

image

image

Lisäksi näimme pari hienoa 4D-esitystä, missä junamme oli osa elokuvaa joutuen keskelle King Kongin ja dinosaurusten tappelua, ja toisella kertaa Fast and Furious kaahailua. Näytteillä oli myös lavasteet King Kongin myrskykohtauksesta ja useiden Universalin elokuvien autoja.

image

image

Huvipuistoalueella oli vaikka mitä. Kävimme 4D Minions-huvilaitteessa ja saimme kivat valokuvatkin Elinan esikuvista. Lisäksi varmaankin huvipuiston vanhin laite Jurassic Park river ride oli viihdyttävä, tukkijokimainen rata. Transformers 4D -vuoristorata oli niinikään hienosti tehty. Oli yllättävää huomata, kuinka 3D video sekä liikkuva ja pyörivä vaunu saivat aikaan aivan samanlaisen nipistyksen mahanpohjasta kuin varsinaiset vuoristoradat.

image

image

image

Harry Potter -maailma oli hieno. Porteista astuttiin sisään Tylyahon kaupunkiin, ja sen talojen keskellä saattoi kierrellä ja tutustua Harry Potterista tuttuihin kauppoihin ja ravintoloihin. Siellä myytiin jopa taikasauvoja, joilla pystyi taikomaan temppuja näyteikkunoista. Osa turisteista oli pukeutunut velhoiksi. Myös Tylypahkaan pääsi kiertelemään 45 minuutin jonotuksen jälkeen (ja me emme olleet edes ruuhka-aikaan liikkeellä). Linna oli tehty hienosti, yksityiskohtia oli paljon ja kierroksen päättävä 4D-vuoristorata oli näyttävä aidonnäköisine lavasteineen. Tylypahkan lavasteista elävät taulut olivat meidän lemppareitamme.

image

image

Puistossa pääsi katsomaan myös live-esityksiä, yksi esitteli elokuvatehosteita, kolmas eläinnäyttelijöitä ja niiden koulutusta ja kolmas oli näytelmämäinen stuntshow Waterworld. Viimeinen oli Daniilin lemppari, koska lavasteet olivat Mad Max-tyylisiä ja räjähdyksissä ei säästelty. Yhdessä kohtaa jopa pienlentokone lensi lavasteiden takaa altaaseen räjähdysten ja liekkien saattelemana.

image

image

Tottakai kävimme Hollywoodin Walk of Famella bongaamassa tähtiä. Katu oli täynnä katutaiteilijoita ja wannabe-räppäreitä, jotka tyrkyttivät omia poltettuja CD-levyjään allekirjoituksineen “pientä” 5 dollarin tippiä vastaan. Daniil lankesi yhden houkutuksiin tämän kehuessa Elinaa luonnonkauniiksi ja hyväksi vaimoksi.

image

image

image

Ahkerasta bongailusta huolimatta hieman jo nuhjuuntuneella Hollywood Boulevardilla emme nähneet muuta kuin maahan valettuja tähtiä, joten hyppäsimme turistikiertoajelulle ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä kyyläämään julkkisten taloja. Kierrosten virallinen hinta pyöri 50 dollarin paikkeilla, mutta paikan päällä liput sai helposti puoleen hintaan ja tuota “oikeaa” summaa ei todellakaan kannata maksaa. Näimme mm. Boratin, Sean Pennin, Tarantinon ja Bruno Marsin. Talot. Ahkerasta zoomailusta huolimatta emme saaneet Christina Aquilerasta vilaustakaan tämän talon allasalueelta.

image

image

Beverly Hillsin asuinalueella on eniten miljardöörejä ja kalliita taloja koko maailmassa. Alunperin sen omisti vain yksi pariskunta, joka oli asettunut alueelle luonnollisen vesilähteen vuoksi. Lähde takasi riittävän veden maanviljelystä varten. Myöhemmin alue paljastui myös öljyaltaaksi, ja alueen kehitys rikkaiden asuinpaikaksi jatkui. Ero kuivuudesta kärsivään Los Angelesiin oli selkeä, ruoho oli todellakin vihreämpää aidan toisella puolella.

image

Liikkuminen kaupungissa julkisilla kulkuvälineillä oli erittäin helppoa. Yksi metromatka maksoi 1.75 dollaria. Bussit olivat ilmeisesti vielä halvempia ja niillä sai matkustaa yhdellä lipulla kaksi tuntia. Julkisilla pääsi aivan kaupungin laitamille asti. Monissa matkaoppaissa suositeltiin oman auton vuokraamista, mutta ruuhkat ja hektinen liikenne huomioon ottaen meillä tuo ei käväissyt mielessäkään. Lentokentälle pääsi suoralla Flyaway-bussilla 9 dollarilla. Ja sieltä jatkoimmekin matkaamme Meksikoon.

On the road: Pacific Highway 1

Pacific Highway on tie numero 1, joka kulkee Californian päästä päähän pitkin rannikkoa. San Franciscosta Los Angelesiin matkaa kertyy noin 450 mailia. Nopeimmillaan välin kulkisi moottoritietä pitkin noin kuudessa tunnissa, mutta tällöin menettää hienot maisemat, joten valitsimme n. 9 tuntia kestävän reitin. Vuokrasimme jälleen auton rentalcars.comista, tällä kertaa kolmeksi päiväksi. Auton sai huomattavasti halvemmalla, kun joko haku- tai palautuspaikka oli lentokenttä, joten haimme auton San Franciscon lentokentältä. Vuokraus maksoi n. 90 dollaria ja siihen päälle Road Side -vakuutus 5 USD/päivä. Bensakuluihin meni loppujen lopuksi noin 50 USD.

image

Lähdimme matkaan puolilta päivin ja ehdimme päivän aikana ajaa Monterey Bayhyn. Matkalla pysähdyimme moneen kertaan kuvailemaan hienoja maisemia.

image

Kävimme myös Santa Cruzin uimarannalla sijaitsevassa huvipuistossa. Alkuun tunnelma oli hieman aavemainen, kun puistossa ei ollut meidän lisäksemme kuin kourallinen muita ihmisiä. Hyvä puoli oli, että laitteisiin ei tarvinnut jonottaa yhtään. Ensimmäiseen laitteeseen, Fireballiin, pääsimme aivan kahdestaan. Ensimmäinen kierros meinasi jäädä myös viimeiseksi, kun molemmat huomasivat ettei nuoruuden pyörityskestävyydestä ollut jäljellä mitään, vaan hallitseva tunne oli oksetus. Hauskaa oli silti ja toisetkin ostetut liput saatiin käytettyä.

image

Monterey Bayssa yövyimme Padre Oaks motellissa tien varrella, missä oli mukavin sänky koko matkan aikana (ei näy kuvassa)!

image

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Solvangia. Valitettavasti puolet päivästä satoi, mikä hieman häiritsi maisemista nauttimista eikä tehnyt juuri mieli pysähdellä. Saimme kuitenkin kuvattua kuuluisan Brixy Bridgen.

image

image

Toinen tunnettu valokuvauskohde oli McWay Coven vesiputous.

image

image

San Simeonissa jäimme hieman pidemmäksikin aikaa ihmettelemään satoja rannalla lekottelevia lihavia merinorsuja. Nämä massiiviset hylkeet voivat kasvaa jopa viisimetrisiksi ja painaa yli 2000 kiloa. Rannalle ne olivat tulleet karvanvaihtoprosessia varten. Karva lähti niisti irti isoina laikkuina. Ilmeisesti tämä ärsytti nahkaa jonkin verran, minkä vuoksi ne kierivät mudassa ja viskelivät eturaajoillaan hiekkaa päälleen. Välillä merestä nousi uusia merinorsuja, jotka ryömivät lajitoveriensa luokse ja lysähtivät kasan päällimmäiseksi nukkumaan. Ajoittain ilmassa kaikui kiukkuinen mylvintä sekä häpeilemätön röyhtäily.

image

Olimme muuten liikenteessä tuollaisella keltaisella autolla.

image

image

Täällä nähtiin valaita.

image

Seuraavaksi oli ruokatauon paikka pienessä kylässä nimeltä Cambria. Kylä oli kuin postikortista ja muistutti vanhaa länkkäriä (kuva ei tee oikeutta).

image

Miljoonia vuosia vanha tulivuoren jäänne Morro Rock oli vaikuttava näky.

image

San Luis Obisbossa pysähdyimme vain hetkeksi kiertelemään vanhaakaupunkia ja kuvaamaan melko oksettavan Bubblegum Alleyn, eli pienen kadunpätkän, jonka seiniin on liimattu tuhansia syötyjä purukumeja. Osa könteistä oli niin vanhoja, että ne olivat puoliksi maatuneet.

image

Ajopäivä päättyi tunnelmalliseen tanskalaiseen pikkukylään Solvangiin, jonka tanskalaiset maahanmuuttajat perustivat 1900-luvun alussa. Illastaminen kylässä osottautui yllättävän haasteelliseksi, kun lähes jokainen ravintola oli sulkenut ovensa klo 19 pikkukaupungin tapaan.

image

image

Matka jatkui jälleen läpi viinitilojen ja kukkuloiden kohti rannikkoa ja Los Angelesia.

image

image

Pysähdyimme nopsaan kuvaamaan maiseman Point Dumen, pienen kukkulan, huipulta ja sitten ajelimme Malibun läpi Santa Monicaan ja sen kuuluisalle satama-alueelle, jonne päättyy myös suosittu Road 66. Lapsille laiturilta löytyy varmasti paljon mieluisaa tekemistä, mutta me kiertelimme alueen nopeasti ja jatkoimme matkaa. Parkkimaksu oli 12 dollaria, eikä paikka mielestämme ollut sen arvoinen.

image

image

image

Los Angelesin saavutimme illalla madeltuamme liikenneruuhkassa puolitoista tuntia (ilman ruuhkaa sama matka olisi taittunut 20 minuutissa).

San Francisco, California

Lentomme laskeutui San Franciscoon klo 20. Oli mahtavaa, kun ulkona oli edelleen melko valoisaa. Hyppäsimme BART -junaan (8,95 USD) ja pääsimme puolessa tunnissa keskustaan. Hotellimme sijaitsi hipsterimäisellä ravintola-alueella. Tämän vuoksi ensimmäinen yö meni melko levottomasti, kaduilta kuului jatkuvasti poliisiautojen sireenejä, autojen varashälyttimien ulinaa, huutoa, laulua ja yleistä hälinää.

Ensimmäisenä aamupäivänä satoi. Kävelimme kuitenkin urheasti ympäri kaupunkia, Daniil jätesäkkimäisen kertakäyttöisen sadetakkinsa suojissa ja Elina lähes hajoamispisteessä olevan Havaijilta ostetun sateenvarjon alla kyyristellen. Ensimmäinen kuvauskohde oli kaupunki itse: värikäs arkkitehtuuri, erittäin jyrkät mäet ja vanhat mainoskyltit saivat pysähtymään lähes joka kadunkulmassa.

image

image

Cable car museossa saimme tutustua kuinka San Franciscon tunnusmerkiksi noussut julkinen liikennevälinne Cable Car sai alkunsa. Vaunut kulkevat raiteilla kuten normaalit raitiovaunut, mutta kuljettava voima tulee raiteiden alla liikkuvasta teräskaapelista, ei sähköverkosta vaunun yläpuolelta. Halutessaan liikkua eteenpäin kuljettaja kiinnittiää vaunun kytkimellä kaapeliin ja pysähtyessään irrottautuiu sekä käyttiää jarrua. Koko kaupungin cable careja kuljettiaa suuri moottoroitu kaapelisysteemi, joka sijaitsee em. museossa. San Franciscon cable car on ilmeisesti ainoa toimiva koko maailmassa muiden siirryttyä sähköisiin raitiovaunuihin tai muihin kulkuvälineisiin. Cable car oli kuitenkin ensimmäinen julkinen kulkuväline, joka ei käyttänyt hevosia, ja mahdollisti kaikkein jyrkimpien kukkuloiden asuttamisen ainakin San Franciscossa.

image

image

Pienen kiertelyn jälkeen päädyimme Russian Hillille, missä sijaitsee “maailman mutkaisin katu”, eli jyrkkä mäki, jota kulkeva tie on rakennettu mutkille ja väliin tehty kukkaistutuksia. Mäki on ilmeisesti niin jyrkkä, että suoraan kulkeva tie olisi ollut vaarallinen, mutta mielestämme kaupungista löytyi kyllä jyrkempiäkin mäkiä aivan normaalilla autotiellä. Olimme aika varmoja, että kaikilla asukkailla oli automaattivaihteiset autot, koska mäkilähtö näillä teillä vaikutti mahdottomalta.

image

image

Russian Hilliltä vaeltelimme satamaan ja hyppäsimme cable carin kyytiin, lippu maksoi 7 USD ja omaa vuoroaan sai odottaa puolisen tuntia. Matka oli viihdyttävä, pääosin erittäin hauskan lipunmyyjän ansiosta. Ajelimme koko Powell-Hyde -reitin ja poistuimme vaunusta keskustassa. Kävelimme takaisin hotellille Chinatownin kautta.

image

image

image

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton rentalcars.comin kautta ja lähdimme käymään viinitilalla Sonoma Valleyssa. Viinitilan nimi oli Sterling vineyard and winery. Lippu maksoi 30 USD henkilöltä. Tutustuimme viininvalmistukseen videoiden ja kylttien kautta, kiertelimme viinitilan tiloja ja saimme neljää eri viiniä maisteltavaksemme. Alussa annetut viinilasit saimme pitää itsellämme. Gondoli kuljetti meidät takaisin alas kukkulalta parkkipaikalle.

image

image

Viinien jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Napa Valleyta ja San Franciscoa. Ajanpuutteen ja autoilun vuoksi emme käyneet toisella viinitilalla, vaan suuntasimme Muir Woods kansallispuistoon, missä kasvaa suuria kalifornian punapuita, mammuttipetäjiä. Matkan varrella ohitimme eukalyptuspuita. Puiston sisäänpääsy oli ilmainen teemaviikon vuoksi. Punapuut olivat vaikuttavia, ikää niillä oli yli tuhat vuotta. Puu voi kasvaa 100 metrin korkuiseksi ja elää jopa 2000 vuotta. Rungon paksuus voisi olla jopa 8 metriä, me emme nähneet niin paksuja puita. Itse puulajike on miljoonia vuosia vanha ja juontaa juurensa dinosaurusten ajoilta, tosin nyt lajike on uhanalainen ja sitä kasvaa vain Kaliforniassa ja Oregonissa.

image

Paluumatkalla ylitimme Golden Gate -sillan ja autovuokraamon ollessa jo kiinni lähdimme käymään Twin Peaks -kukkuloilla. Nukkumaan pääsimme vasta puoliyöllä, koska parkkipaikan metsästäminen ruuhkaisessa lauantai-illan liikenteessä kesti lähes puolitoista tuntia. Liikenne oli Kuopion mittapuuhun verrattuna kaaottista: kaistoja oli viisi, jyrkkiä mäkiä joka puolella, tietöitä, satoja kanssa-autoilijoita ja joka puolella yksisuuntaisia katuja vaikeuttaen suunnistamista. Saimme kuitenkin auton (ja itsemme) turvallisesti parkkitaloon yöksi. Lysti tuli parkin vuoksi hieman odotettua kalliimmaksi, yö kustansi 27 dollaria.

image

image

Kolmantena päivänä sää oli aurinkoinen, joten lähdimme kiertelemään Fisherman’s warf-aluetta. Pier 39 oli hauska ravintoloiden ja pienten kauppojen täyttämä laituri. Sen päädyssä oli myös pieniä ponttooneja, joilla lepäili lähes sata haukkuvaa ja märälle koiralle haisevaa hyljettä. Näky oli hulvaton.

image

Kiertelyn jälkeen vuokrasimme tandempyörän. Alkuun opettelu oli hankalaa, tandempyöräily vaatii paljon yhteistyötä ja kommunikaatiota polkemisesta ja kääntymisestä lähtien. Muutaman parkkipaikalla tehdyn harjoituskierroksen jälkeen homma alkoi kuitenkin sujua ja lopulta pyöräilimme ylämäissä jo toisten ohi. Ensimmäinen nähtävyyskohteemme oli Palace of Fine Arts.

image

Seuraavaksi poljimme Golden Gaten yli ja takaisin. Aikaa kuvauspysähdyksineen ja kahvitauon kera saimme kulumaan 3,5 tuntia. Pyörän päivävuokra oli 15 dollaria tunnilta.

image

Viimeisen päivän kohde oli Alcatraz, San Franciscon edustalla sijaitsevalle saarelle perustettu huippuvankila. Saarella sijaitsi ensin armeijan tukikohta, sitten sotilasvankila ja vuonna 1934 ensimmäiset varsinaiset vangit tuotiin saarelle. Syrjäisen sijainnin, kylmän veden ja kovien virtauksien vuoksi vankilasta oli lähes mahdoton paeta, minkä johdosta sinne tuotiin USAn vaarallisimmat ja hankalimmat vangit, mm. Al Capone. Vankila lopetti toimintansa vuonna 1963, koska rakennus alkoi rapistua ja sen ylläpito käydä kalliiksi (3 kertaa kalliimpaa vankia kohden kuin normaali vankila), saarella ei ollut esimerkiksi lainkaan omaa viemärijärjestelmää. Samaan aikaan asenneilmapiiri alkoi muuttua vankien rankaisemisesta vankien sopeuttamiseen takaisin yhteiskuntaan.

image

Audiokierros vankilan tiloissa oli vaikuttava. Äänitteillä kuultiin tarinoita pakoyrityksistä, vankilan toiminnasta ja karusta arjesta Alcatrazissa työskennelleiden vartijoiden ja vankien kertomana. Pääsimme kiertämään lähes koko vankilarakennuksen tilat. Lisäksi omatoimisesti sai kierrellä katselemassa muita saarella sijaitsevia rakennuksia: vartijoiden asuinrakennuksia, satamaa ja tehdasrakennuksia. Saarella sai viettää niin paljon aikaa kuin halusi, me lähdimme takaisin parin tunnin jälkeen. Hintaa lauttalipuille ja Alcatrazin kierrokselle tuli 33 euroa. Vain yksi firma järjestää retkiä saarelle, alctrazcruises.com, ja liput myydään loppuun usein jo viikkoja ennen. Me yövyimme San Franciscossa yhden ylimääräisen yön saadaksemme lipun saarelle.

image

Seuraavana aamuna vuokrasimme auton ja lähdimme road tripille kohti Los Angelesia.

Honolulu, Hawaii

Aloha! Seuraava lentomme suuntautui Hawaille Oahun saarelle, Honoluluun. Onneksi huomasimme vielä Samoan puolella, että aikaero Hawaiille ei olekaan muutama tunti eteenpäin vaan 23 tuntia taaksepäin ja ehdimme juuri ja juuri edellisen vuorokauden puolella varata hotellin ensimmäiseksi yöksi. Lentomme saapui Honoluluun klo 00:15 ja jaoimme taksin kahden ruotsalaisen tytön kanssa. Taksi lentokentältä Waikikille maksoi vajaa 40 USD.

image

Seuraavana päivänä vaihdoimme varsinaiseen hotelliimme ja vietimme päivän sen uima-altaalla loikoillen sekä kiertäen Waikikia. Olimme hurmaantuneita kaikesta: taloista, kunnon autoteistä, ravintoloista, englantia puhuvista ihmisistä, auringosta ja hampurilaisista (Cheeseburger Waikikissa oli mahtavat burgerit, nam!). Oli hieno tunne pukeutua kunnon vaatteisiin, ja vielä hienompaa ostaa uusia.

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään ja kävimme tavaratalo Walmartissa. Illalla kiertelimme jälleen hieman aluetta, mutta juuri mitään emme saaneet aikaiseksi. Hotellin televisiosta tuli liikaa hyviä elokuvia (mm. Kaikki “Paluu tulevaisuuteen” -elokuvat). Kolmantena päivänä suunnitelmana oli mennä Pearl Harboriin, mutta edellisenä iltana valvoimme liian myöhään ihmetellen alakerran baariin jonottavia teinejä ja nykynuorison meininkiä, emmekä jaksaneet herätä tarpeeksi aikaisin. Päivä oli sateinen ja päädyimme kiertelemään kaupunkia sukellusliikettä etsien, tuloksetta. Hawaiilla ei kannata edes yrittää käydä paikan päällä, vaan kaikki varaukset tehdään netissä tai puhelimitse.

image

image

Neljäntenä päivänä aloimme saada taas rytmistä kiinni ja lähdimme aamulla klo 7 bussilla tunnin matkalle kohti Pearl Harboria (bussit #20 ja #42 menevät suoraan Pearl Harboriin (Arizona Memorial) ja maksavat 2.50 USD/suunta). Lippupisteessä paikan päällä jaetaan päivittäin 1300 ilmaislippua kahteen sota-ajan museoon ja USS Arizona Memorialille. Museoiden näyttelyt kuvasivat Pearl Harborin ilmaiskujen taustat, tapahtumat sekä toisen maailmansodan lopun Tyynellävaltamerellä.

image

USS Arizona Memorial on muistomerkki, joka on rakennettu Pearl Harborin ilmaiskussa uponneen USS Arizonan hylyn päälle kunnioittamaan lähes 900 henkensä menettänyttä merisotilasta. Ennen muistomerkille menoa näytettiin lyhytelokuva, jossa kuvattiin Pearl Harborin iskujen tapahtumat aidolla sodanaikaisella kuvamateriaalilla. Laivalle vietiin pienellä lautalla ja muistomerkillä oli aikaa ihmetellä osittain pinnan yläpuolella olevaa hylkyä 15 min. Yhdelle seinälle oli kaiverrettu kaikkien laivalla henkensä menettäneiden nimet, sekä myös niiden niiden selviytyjien nimet, joiden tuhkat on myöhemmin haudattu hylkyyn. Kokemus oli vaikuttava ja sai roskan silmään useammallekin osanottajalle.

image

Seuraavaksi vierailimme sukellusvenemuseossa USS Bowfinissa. Pääsimme kiertelemään sisälle sukellusveneeseen ja monista suomalaisista museoista poikkeavasti nippuloihin ja nappuloihin koskeminen sekä ampuma-asemiin istuminen oli sallittua, joten otimme ilon irti ja pidimme hauskaa.

image

image

image

Näiden kohteiden jälkeen kello olikin jo hieman yli kaksi ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Jos haluaisi tutustua kaikkiin Pearl Harborin museoihin, aikaa menisi noin 8 tuntia. Hotellilla vaihdoimme nopeasti rantavaatteisiin ja lähdimme ottamaan aurinkoa. Daniil vuokrasi edullisen surffilaudan hieman kauempaa rannasta ja joutui kantamaan sen läpi liikenteen. Myyjä myös antoi matkaan liian ison laudan, mikä ei helpottanut tehtävää. Lauta maksoi 20 USD /päivä, kun rannalla vuokra on 15 USD /tunti. Rannalla Elina yritti epätoivoisesti ruskettua kahden viikon sateen jälkeen ja Daniil taisteli itselleen aaltoja kauempana rannasta.

image

image

Seuraavana aamuna heräsimme jälleen ennen seitsemää ollaksemme valmiita klo 7.15 alkavalle sukellusreissulle. Aamulla jännitti. Olimme varanneet kaksi sukellusta, joista ensimmäinen oli 37 metrin syvyydessä oleva Sea Tiger -nimisen laivan hylky. Venematka kohteeseen ei kestänyt kauaa ja sitten pitikin jo hypätä 24 asteiseen veteen (hui kun oli viileää, edellisillä kerroilla vesi oli 30 asteista) neljän muun sukeltajan kanssa. Laskeutuminen ennätyssyvyyteemme kävi yllättävän helposti ja nopeasti. Ympäröivän veden paineen nousun alkoi kyllä aistia puolivälissä matkaa. Päästyämme laivan kannelle 34 metrin syvyyteen aloimme kierrellä ohjaajamme opastuksella ympäriinsä. Näimme laivan vieressä hiekalla lepäilevän hain, laivan kannella makoilevan ankeriaan sekä monia pikkukaloja, jotka tulivat tutkistelemaan sukeltajien hiuksia ja maskeja. Hienoin näky olivat kuitenkin suuret, noin 1 m halkaisijaltaan, merikilpikonnat, jotka olivat asuttaneet hylyn. Kaksi lepäili laivan kannella pikkukalojen nyppiessä niiden kilvestä levää, yksi nukkui laivan sisällä suoraan sukellusreittimme varrella ja eräs uiskenteli vain ympäriinsä laivan vierustalla. Sukellus kesti vain puolisen tuntia syvyydestä johtuen.

Toinen sukellus tehtiin koralliriutalle, joka oli vain 15 m syvyydessä. Sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä edellisiin sukelluksimme verraten siellä ei ollut, mustekaloja lukuunottamatta. Huolimatta siitä, että meille tuli vähän paha mieli mustekalaparan puolesta, oli mielenkiintoista päästä koskettamaan tuota samettisen pehmeää eläintä ja tuntea pienten imukuppien tarrautuvan käteen. Näimme myös pari haikalaa jälleen lepäilemässä hiekalla koralliriutan alla. Emme kuitenkaan pystyneet nauttimaan sukelluksesta täysin rinnoin veden kylmyyden vuoksi. Varsinkin Elina oli aivan jäässä ja pinnalle päästyämme hautautui kuivien pyyhkeiden alle. Päästyämme rantaan suojaan merituulelta palelu onneksi loppui.

image

Sukellusten jälkeen kello oli vasta 12 ja lounaan jälkeen suuntasimme Waikiki-beachille. Vuokrasimme aurinkovarjon ja makoilimme rannalla muutaman tunnin. Kotimatkalla kävelimme Duke Kahanamokun patsaan ohi. Mies oli kuuluisa olympiavoittajauimari ja surffari, joka tutustutti surffauksen mm. Australiaan ja Eurooppaan. Nyt hänestä tuli edellisten saavutusten lisäksi myös Daniilin idoli.

image

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton ja lähdimme kiertämään Oahua, Elina toimi kuskina. Maantie kulki pitkin länsirannikkoa saaren pohjoisosaan, ja tulimme pohjoisesta vuorten välistä takaisin etelään. Reitin varrella oli paljon pysähdyspaikkoja valokuvausta varten ja maisemat olivat mahtavat. Sisämaan puolella tulivuortenpurkausten myötä muodostuneet kukkulat ja vuoret hallitsivat maisemaa, toisella puolella kimmelsi meri.

image

image

Pysähdyimme myös Diamond Headille, vanhan tulivuoren kraaterin ympärille muodostuneelle kukkulamuodostelmalle. Ylöspäin kiivettiin ensin 170 m korkeuteen ja sieltä oli hienot näkymät Honoluluun. Kukkuloille rakennettiin armeijan puolustusasema vuonna 1906 ja näitä tiloja pääsi myös kiertelemään. Diamond Head on Oahun, ehkä myös koko Hawaiin, tunnusmerkki ja saanut nimensä kun brittiläiset merenkulkijat erehtyivät luulemaan kukkuloiden kalkkikristalleja timanteiksi.

image

image

Seuraava pidempi pysähdyksemme oli Kailua Beachilla, missä kävimme rannalla ottamassa aurinkoa sekä paikallista gourmeta BurgerKingillä. Ranta oli erittäin tuulinen luonnonranta, ei kovin miellyttävä auringonottoon hiekan lentäessä joka paikkaan. Maisemissa ei ollut moittimista.

image

Jatkoimme matkaa Kualoa parkiin ja Chinaman’s hat -nähtävyyteen, joka oli saari aivan rannikon tuntumassa.

image

image

Viimeinen etappi oli sunset beach, missä esitteen mukaan oli Oahun suurimmat surffattavat aallot. Tämäkin ranta oli tuulinen ja suuret rantaan lyövät aallot vaikuttavia. Kauempana näkyi taitavia surffareita varmaan 5-metrisillä aalloilla. Itse emme tällä kertaa testanneet taitojamme.

image

Tämän jälkeen lähdimme kohti Honolulua pysähdellen välillä ihastelemaan maisemia. Autokin saatiin palautettua ehjänä Alamolle 5-kaistaisesta liikenteestä huolimatta. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti San Franciscoa, viikko Honolulussa vierähti nopeasti emmekä katuneet päätöstämme pysyä yhdellä saarella koko viikon ajan.

image

Samoa

Saavuimme piskuiselle Faleolon lentokentälle iltapäivästä klo viiden jälkeen. Epäonneksemme kaikki bussit olivat jo menneet ja 50 min taksimatka Apiaan kustansi meille 60 WST eli noin 20 euroa. Hinnan olisi mahdollisesti saanut tingattua 50 WST, mutta şemme jaksaneet siinä kohtaa nähdä vaivaa. Hotellihuoneessamme oli nukkumapaikat peräti kuudelle hengelle. Käydessämme alakerran vastaanotossa kyselemässä bussiaikatauluja seuraavan päivän nähtävyyskierrosta varten, osallistui eräs paikallisen näköinen mies keskusteluun kertomalla, että myös he olivat lähdössä samaan paikkaan samaan aikaan. Kuultuaan, ettei meillä ollut omaa autoa, saimmekin kutsun liittyä heidän seuraansa.

Lähtö koitti seuraavana päivänä hieman kahdeksan jälkeen. Daniil oli mielissään, kun paljastui, että matkaseurana oli myös miehen neljä parikymppistä tytärtä. Perhe oli uusiseelantilainen, mutta murre niin vahvaa että englannista emme juuri ymmärtäneet sanaakaan keskittymättä huolellisesti. Matka alkoi perheille tyypilliseen tapaan riitelyllä. Alkuun kinaa herätti suunnistaminen ulos kaupungista ja sen jälkeen ajotyyli, kuskiakin pari kertaa vaihdettiin. Selvittyämme vuoristotielle tunnelma seesteytyi ja me huokaisimme helpotuksesta.

Ensimmäinen kohteemme oli suuri vesiputous. Samoalla kaikkiin nähtävyyksiin joutuu maksamaan vaihtelevan suuruisen summan, vesiputoukset ja muut näköalapaikat kustantavat yleensä 5 WST (1,5 e) per henkilö.

image

image

Seuraavaksi suuntasimme To Sua Ocean Trenchille, jonka historiasta emme valitettavasti voi nyt kertoa enempää nettiyhteyden puuttuessa. Se on kuitenkin maahan muodostunut valtava kuoppa, jonne tulee merivettä pientä luolastoa pitkin. Nykyään paikka toimii lähinnä matkailijoiden uima-altaana. Sisäänpääsymaksu oli 20 WST. Tämän kohteen jälkeen ajelimmekin jo illaksi takaisin Apiaan. Yritimme tarjota perheelle rahaa kiitokseksi reissusta, mutta nämä eivät ottaneet sitä vastaan.

image

image

Samoa koostuu 10 saaresta, joista kaksi on isompaa ja loput hieman pienempiä. Saaret ovat vulkaanista alkuperää ja niiden keskellä vuoristoa, joten tieverkosto on yksinkertainen: koko saaren ympäri menee yksi rengastie ja Upolussa lisäksi yksi tie kulkee saaren poikki pohjoisesta etelään. Vaikka välimatkat ovat lyhyet kuluu niiden kulkemiseen paljon aikaa, koska nopeusrajoitukset vaihtelevat 20-60 km/h välillä. Teiden varsia reunustivat lähinnä metsät ja palmupuut, ajoittain ohi vilahti pieniä muutaman talon kyliä. Varsinaisia suurempia kaupunkeja kuten Apia saarilla ei juuri ollut. Meidät yllätti ympäristön siisteys: missään ei ollut roskia, talojen pihoja reunustivat siistit, ajetut, nurmikot ja pensasaidat. Kukkaistutukset olivat kivillä reunustetut. Myös asfalttiteiden vierustat oli huolellisesti raivattu kasvillisuudesta. Teillä näkyi myös paljon elämää: possut, lehmät, kanat, hevoset, koirat, kissat ja ihmiset kuljeskelivat vapaina kaikkialla.

image

Suurin osa taloista oli betonisia, mutta muutama alkeellisempikin banaaninlehdistä ja puusta rakennettu asumus sattui silmiimme paikka paikoin. Erikoisin ilmiö olivat valtavat avoimet pylväistä ja katosta koostuvat terassimaiset rakennukset, joita oli joka kylässä ja joka talon pihalla. Ilmeisesti aikoinaan ihmiset asuivat tällaisissa rakennelmissa, mutta nykyään niitä käytetään kokoontumisiin ja perhetapahtumien juhlapaikkoina. Lisäksi lähes jokaisen talon pihalla oli koristeellisia hautoja. Toinen samoalainen ilmiö olivat kirkot, joita oli joka kylässä ja kadunkulmassa. Kristittyjä ryhmiäkin pikkuisilla saarilla on useita ja tämän vuoksi sunnuntai levolle pyhitetty päivä.

image

Lihavuus on Samoalla kasvava ongelma. Teiden varsilla näkyi paljon kasvisten syönnistä muistuttavia kylttejä: “How many colours of the rainbow can you eat?” ja “Eat five different vegetables every day!”. Katukuvassa lihavuus todellakin näkyi, me ja pari muuta olimme supermarketin ainoat normaalipainoiset asiakkaat. Ostoskärryissä ei juuri tuoretta ruokaa näkynyt vaan nuudelit, majoneesi, olut ja sipsit löytyivät lähes jokaiselta. Ravintoloiden ruokalistoilta salaattia oli turha etsiä, tarjolla oli ranskalaisia ja burgereita. Aloimme jo ahdistua tulevan viikon ruokalistasta, mutta onneksi seuraavan hotellimme puolihoitoon kuuluivat suhteellisen terveelliset ruoat.

Jatkoimme matkaamme bussilla ja lautalla Savaiin saarelle ja Va i Moana resortille. Bussiaikataulut saarilla ovat viittelliset ja ne kulkevat lauttojen ja lentojen mukaan. Kysyessämme aikatauluista saimme aina eri vastaukset ihmisestä riippuen. Myöskään lautta-aikatauluista ei tuntunut kenelläkään olevan mitään hajua ja lauttafirman nettisivuiltakin löytyi vain maaliskuun aikataulut. Varaamalla runsaasti aikaa ja pienellä tuurilla oli halpaa julkista liikennettä mahdollista hyödyntää.

Bussit olivat puusta rakennettuja ja värikkäitä kulkuvälineitä. Jokaisen sivulla tai etuosassa luki jokin iskulause, kuten “all you need is love” tai “old school”. Istumapaikkojen leveys ei ollut suurentunut asukkaiden mukana, joten tilat olivat erittäin ahtaat. Matkatavaroille ei ollut mitään tilaa vaan ne säilytettiin penkkien alla tai käytävällä. Metrin mittaisia puisia penkkejä oli kahdeksan riviä molemmin puolin bussia. Jokaisella istui kaksi matkustajaa ja bussin täyttyessä alkoivat ihmiset pakkautua sylikkäin. Toisilleen tuntemattomat miehet ja naiset siirtyivät muitta mutkitta toistensa syliin istumaan tehden tilaa seuraaville tulijoille. Eräs matkustaja istui ikkunalaudalla ja muutama seisoi käytävällä. Koko sekamelskaa organisoi bussin etuosasta lipunmyyjä, naiset ja lapset päästettiin aina istumaan. Laskimme, että parhaillaan kyydissä oli n. 50 ihmistä. Onneksi ikkunalaseja ei ollut, joten hapensaannissa ei ollut ongelmia. Matkaa siivitti jälkeen kovaääninen musiikki, mutta tällä kertaa paikallinen ja jenkkiläinen tuotanto vuorottelivat säästen hieman hermoamme. Oli jokseenkin huvittavaa katsella täpötäydessä bussissa hiljaa jurottaen istuvia vanhempia paikallisia ihmisiä kunnon diskojumputuksen soidessa taustalla. Matka kustansi 4 WST henkilöltä ja kesti noin tunnin.

image

Lauttamatka kesti tunnin ajan ja merenkäynti oli aika kovaa. Ilmastoidussa hytissä istuivat vahvavatsaiset ihmiset, herkemmät oksentelivat ulkona laitojen yli. Daniil joutui siirtymään ulkotiloihin hieman ennen saapumistamme perille. Matka maksoi 12 WST henkilöltä. Savaiin lauttaterminaalissa odottelevat bussit täyttyivät nopeasti ja saimme kuulla, että meidän kohteeseemme Asau Baylle seuraava bussi menisi vasta kolmen tunnin kuluttua. Savailla ei ollut mahdollista kulkea ensin bussilla toiseen paikkaan ja edetä sieltä seuraavaan, vaan koko bussiliikenne keskittyi lauttojen ympärille lähtien terminaalista edeten päätepysäkilleen. Matkan varrella saattoi jäädä pois, mutta uusia matkustajia bussit ottivat kyytiin vain jos oli tilaa. Aamulla viimeinen bussi kohti terminaalia lähti klo 7.30 aamulla ja iltapäivästä oli kuljettava taksilla tai omalla autolla. Päädyimme siis pulittamaan 120 WST (saimme tingattua 150 lähtöhinnasta) eli noin 40 euroa kahden tunnin taksimatkasta saaren toiseen päätyyn.

image

Sää oli edelleen sateinen, joten tekemistä ei kauniilla resortilla juurikaan ollut. Kävimme muutaman kerran snorklailemassa rannassa, mutta näkyvyyttä ei ollut kuin puoli metriä eteenpäin. Kajakoimme kertaalleen läheiselle pikkusaarelle. Meille ja muille turisteille järjestettiin myös tunnin mittainen esittely banaaninlehdillä punomisesta, Daniilille opetettiin korin ja lautasen punominen, Elina sen sijaan sai tehdä luudan. Missä on sukupuolten välinen tasa-arvo, kysynpähän vaan?

image

Yhtenä päivänä saimme muutaman tunnin ajan aurinkoa ja silloin osallistuimme kookospähkinäesittelyyn. Nuori mies kiipesi ylös palmuun ilman minkäänlaisia apuvälineitä ja tiputti alas nuoria ja vanhoja kookospähkinöitä. Painoero oli suuri, runsaan vesipitoisuuden vuoksi nuori kookos painoi nelinkertaisesti vanhempaan verrattuna. Kookosten suojakuori hakattiin auki terävällä bambulla ja sisältä paljastui itse pähkinä. Nuorten pähkinöiden sisällä oli runsaasti mehua, minkä saimme juodaksemme. Vanhempien kookosten hedelmäliha raastettiin suuren kulhoon, missä siitä puristettiin kostean heinätupon läpi kookoskermaa. Kerma oli herkullisen täyteläistä ja maistui aika erilaiselta kuin Suomessa purkista saatava kookoskerma.

image

Lopun ajan aurinkoajastamme käytimme makoiluun ja valokuvaamiseen.

image

image

Viimeisenä päivänä osallistuimme snorklausreissulle saman saaren laguunille, minne olimme jo kajakoineet aiemmin. Näkyvyys oli parempi,  mutta vesi niin matalaa että koralleja sai tosissaan väistellä koko ajan.

image

image

image

Lähtöpäivänä meidän oli tarkoitus matkata terminaalille bussilla, mutta jälleen kerran kukaan ei tiennyt bussin lähtöaikaa oikein, joten myöhästyimme kyydistä. Onnea oli kuitenkin jälleen matkassa, sillä hotellinomistaja oli onnistunut puhumaan meille kyydin erään paikallisen perheen autosta, he olivat matkalla Apiaan. Saimme samalta perheeltä kyydin seuraavalle hotellillemme asti. Ja siinäpä vasta olikin hotelli. Hieman alkoi epäilyttää jo nähdessämme opastekyltin, kun St. Therese retreat and accomodationin vieressä oli kuva rukoilevasta naisesta. Astuimme alueen rautaporteista sisään ja aloimme kävellä kohti suurimpia rakennuksia. Matkalla ohitimme rukoilevien käsien patsaan, ristiinnaulitun Jeesuksen, sekä Jeesuslapsen kaupan. Ahdistus kasvoi entisestään kun vastaanoton seiniä koristivat monet pyhimyksiä esittävät taulut ja jokaisella työntekijällä oli kaulassaan risti. Onneksi huoneemme ei muistuttanut luostaria ja loppujen lopuksi myös baari uima-altaineen löytyi. Baarimikko oli raskaana oleva nainen, niinikään risti kaulassaan. Mielenkiintoista kontrastia aiheuttivat kuitenkin lukuisat tatuoinnit, jotka Samoalla ovat osa kulttuuria. Yksi hotellin työntekijöistä oli erittäin naisellinen mies, ja opimmekin, että Samoalla ns. kolmas sukupuoli, eli transsukupuoliset, ovat yleisesti hyväksyttyjä, arvostettuja ja istuvat myös korkeissa viroissa. Heillä on oma yhdistyksensä, jonka “Patronina” (?) istuu Samoan pääministeri.

image

Aamulla oli mukava pakata kassit ja lähteä kohti lentokenttää ja Hawaiia. Hyvällä säällä Samoa olisi kyllä kuulunut parhaisiin näkemiimme paikkoihin.

Fiji

Nadi on kaupunki, joka sijaitsee Fijin pääsaaren länsipuolella lentokentän vieressä ja sen satamasta lähtee  lautta Mamanuca- ja Yasawa-saarille. Nämä saaret ovat erityisesti reppumatkailijoiden suosiossa, ja niillä sijaitsee runsaasti sekä budjetti- että luksusresortteja. Lähemmille Mamanuca-saarille kulkee veneitä useampi päivässä hieman saaresta riippuen, mutta Yasawa-saarille pääsee ainoastaan yhdellä lautalla, joka aamulla klo 8.30 lähtee pohjoiseen, tekee täyskierroksen saarilla ja palaa illaksi takaisin Nadiin samaa reittiä n. klo 19. Liput ovat melko kalliita. Esimerkiksi meidän saarellemme, joka sijaitsee noin matkan puolivälissä, lippu edestakaisin maksoi 130 euroa henkilöltä. On mahdollista ostaa myös Bula Pass, jolla pääsee kulkemaan lautalla mielinmäärin tietyn ajanjakson aikana. Bula Pass comboon sisältyvät myös ruoat ja majoitukset, joita ei tarvitse varata etukäteen vaan lautalle tullessa voi päättää mille resortille haluaa ja lautalta soitetaan huonevaraus samalla. Coconut cruiser -risteily toimii samaan tapaan, mutta majoitukset varataan etukäteen. Lisätietoa löytyy Awesome Adventures Fiji -yrityksen nettisivuilta. Olimme helppouden ja lyhyen käytettävissä olevan ajan vuoksi päättäneet viettää koko Fijin vierailumme samalla saarella Naqalia Lodgessa, yhteensä 5 yötä. Suosittelisimme kuitenkin vierailemaan useammalla saarella, koska aika käy pikkusaarilla helposti pitkäksi. Näin jälkikäteen voimme myös todeta, että ajankohta kannattaa myös harkita huolella.

image

Olimme varanneet etukäteen Nadista edullisen uima-altaallisen hotellin, Beach Escape Villan. Saavuimme Nadiin klo 19 maissa, joten altaalla emme tehneet mitään. Huone oli pikkuruinen, kuuma, pinttyneen lian peitossa, tyynyt homeessa, ja sänkypatjan jokainen jousi tuntui ja kuului selän alla. Terassialue oli miellyttävä, uima-allas huomattavasti siistimpi kuin majoitustilat, ja aulassa paikalliset pojat lauleskelivat ja soittelivat kitaraa. Kello kuuden herätys aamulla oli kuitenkin tervetullut, koska halusimme vain mahdollisimman pian pois huoneesta.

Kahden ja puolen tunnin lauttamatka oli aurinkoinen. Daniil nautti erityisesti keskustelusta norjalaisen valokuvaajan kanssa, jonka ikivanha kamera oli peräisin itä-Saksasta ja 30 vuoden matkusteluhistoria ulottui lähes jokaiseen maailman kolkkaan. Lautalta siirryimme pieneen perämoottoriveneeseen, jonka pomppuisessa kyydissä kastuimme likomäriksi, mutta pääsimme perille pienelle resortillemme. Runsaan käytettävissä olevan ajan vuoksi Elina nukkui ensimmäisenä päivänä univelkojaan pois tilavassa bungalowissa Daniilin nauttiessa auringosta lentopalloa pelaten ja riippukeinussa makoillen. Virhe. Illalla alkoivat sadekuurot ja tuulet, jotka kestivätkin sitten koko loppuvierailun ajan.

image

Jo seuraavana päivänä bungalowimme oveen koputettiin ja meille ilmoitettiin pahan myrskyn lähestyvän. Meitä kehoitettiin pakkaamaan tavaramme ja valmistautumaan evakuointiin. Odottelimme 9 muun turistin kanssa lautan saapumista iltaseitsemään asti jatkuvasti navakoituvaa tuulta ja sadetta kuunnellen, kunnes meille ilmoitettiin veneen moottoreiden rikkoutuneen ja evakuoinnin epäonnistuneen. Yöllä verhot hulmusivat tuulen mukana ja sade ropisi ikkunaluukkujen läpi huoneeseen. Myös seuraavan päivän lautta oli peruttu, ja sateet jatkuivat. Tiistai näyttäytyi hieman kauniimpana päivänä, lautta toi mukanaan uusia vieraita ja aloimme viritellä toivoa auringonpaisteesta. Toivo osottautui turhaksi, kun keskiviikkona viikon kruunasi ilmoitus lähestyvästä syklonista. Hotellin henkilökunta nosti veneet maalle suojaan, vasaroivat kattoja paremmin kiinni ja ikkunoiden eteen naulattiin suojaksi kaikkea mahdollista kattopelleistä veneenpohjiin. Tunnelma oli jännittynyt, illallinen tarjoiltiin tavanomaista aikaisemmin ja kaikki kerääntyivät päärakennukseen hakemaan turvaa toisistaan. Myrskystä huolimatta, tai sen ansiosta, illan auringonlasku oli kaunein Fijillä näkemämme.

image

image

image

image

Myrskyn huipun kerrottiin iskevän yöllä klo 00 ja 1 välillä. Keskiyön koittaessa makasimme hereillä sängyssämme hermostuneina. Odotimme myrskyn alkavan kalisuttamaan ikkunoihin vasaroituja peltejä. Odotimme. Ja odotimme. Klo 2 luovutimme, kävimme nukkumaan, ja heräsimme aamulla erittäin levollisen yön jälkeen. Ulkona paistoi aurinko, eikä myrskystä ollut jälkeäkään. Sykloni oli iskenyt pääsaarelle ja painottunut enemmän Fijin toiselle puolelle.

image

Elämä resortilla oli leirikoulumaista. Ruokailuajat olivat säännölliset, yleensä niistä ei poikettu, ja vieraille oli järjestetty päivittäistä ohjelmaa. Hotellin henkilökunta koostui kolmesta perheestä, naiset huolehtivat ruoanlaitosta ja siivouksesta, miehet rakennustöistä ja viihdyttämisestä. Joka aterialla muutama pojista soitti kitaraa ja lauloi taustamusiikkia. Hyvällä säällä olisi ollut mahdollisuus haiden ruokintaan, rantalentopalloon, keihäskalastukseen ja erilaisiin patikointiretkiin. Me pääsimme kertaalleen kajakoimaan ja snorklasimme päivittäin oman rantamme edustalla. Yhtenä parempana päivänä uimme porukalla läheiselle vesiputoukselle. Lisäksi hotellin rouvat opettivat perinnekorujen punomista.

image

image

image

Sunnuntaina lähdimme paikallisten mukana kirkkoon. Jouduimme lainaamaan hameet paikallisilta, koska kummallakaan ei ollut omaa mukana. Odotimme railakasta tanssia ja laulua, mutta sen sijaan tilaisuus oli täysin normaali tunnin pituinen katolilainen jumalanpalvelus.

image

Iltaisin aina uusien vieraiden saapuessa opeteltiin perinteinen Bula-tanssi, joka muistutti hieman macarenaa. Lisäksi pojat ohjasivat monia pelejä ja leikkejä, joita Suomessa pelataan esimerkiksi häissä. Huonon sään pitkittyessä aloimme itsekin keksiä ohjelmaa ja muun muassa Kim Jong Il -peli tuli tutuksi koko resortille, nousten sekä paikallisen väen että vieraiden suosikiksi.

image

image

Yhtenä iltana vietimme paikallisen 16-vuotiaan Philipin syntymäpäiviä. Kaikki olivat pukeutuneet kauluspaitoihin (myös Daniil sai lainaksi komean sinisen Fiji-paidan) ja mekkoihin. Söimme kakkua, lauloimme lauluja ja pelasimme seurapelejä.

image

Kahtena iltana vietimme cava-seremoniaa, missä muruksi hakatusta pippurijuuresta sekä läheisen lähteen vedestä tehtiin mutavettä muistuttavaa (myös maultaan) perinnejuomaa. Juoma nautittiin taputusten ja Bula-huutojen säestämänä. Neste aiheutti kielen ja suun puutumisen. Paikalliset käyttivät juomaa myös unilääkkeenä, mutta me emme huomanneet mitään unettavaa vaikutusta.

image

image

Saarilla mylläsi sekä paikallisten että vieraiden keskuudessa mysteerinen silmätulehdusepidemia. Meille kerrottiin ongelman olevan kausittaista ja esiintyvän kaikkien saarien alueilla, todennäköisesti myös muualla Fijillä. Lähes joka aamu uusi sairastunut tuli aurinkolaseissa ulos, koska toinen silmä oli umpeen turvonnut ja valoherkkä. Koko resortilla oli vain yksi silmätippapullo, jota kaikki vieraat vuorollaan käyttivät. Paikalliset antoivat tulehduksen parantua itsestään. Me onnistuimme onneksi välttämään kyseisen vaivan huolehtimalla käsihygieniasta. Asiaa ihmetellessään Elina tuli kuitenkin paljastaneeksi ammattinsa, ja sen jälkeen työn teosta ei meinannutkaan tulla loppua. Päivien aikana tuli tutkittua yksi nilkka, polvi, päänahan näppy sekä setvittyä myös erään rouvan vaihdevuodet. Matka lääkäriin on paikallisille pitkä, joten he käyttivät tilaisuuden hyväkseen. Tämän lisäksi yksi saaren pojista löi kätensä koralliin saaden pahan infektion, joten mukaan varaamillemme lääkkeillekin tuli käyttöä. Paiseen tyhjennys alkeellisissa oloissa vaati myös kekseliäisyyttä. Yritimme kyllä useaan otteeseen ohjata hänet omalle terveysasemalleen hoidettavaksi kunnolla, mutta tämä ei millään suostunut. Saa nähdä kuinka pojan käy… Me saimme palkaksi pienen alennuksen laskusta.

Lähtöpäivänä saimme vihdoin nauttia muutaman tunnin ajan pitkään odottamastamme auringosta. Aloitimme aamun Taylorin ohjaamalla joogalla, minkä jälkeen siirryimme rannalle ruskettumaan. Huolimatta huonosta säästä paikasta jäi hyvät muistot. Porukka fiksautui tiivisti yhteen ja opimme vähän tuntemaankin toisiamme. Sinänsä uhkaava tilannekaan ei pelottanut lainkaan kun ympärillä oli hauskoja ja mukavia ihmisiä.

image

image

Sydney, Australia

Yölento Sydneyyn oli pitkä, 7.5 tuntia. Istuimme mukavan australialaisen miehen vieressä, joka kertoi meille ilomielin vinkkejä kaupungista. Unta ei yöllä saanut kumpikaan. Varsinkaan Daniililla eivät unenlahjat riittäneet, vaan hän pyöri lattian ja penkin välillä koko yön jatkuvasti asentoa hakien. Unenpuutteesta huolimatta matka hotellille sujui yllättävän kivuttomasti. Otimme metron suoraan lentoasemalta hotellin läheisyyteen. Julkinen liikenne toimii Opal-kortilla,  jonka saa lunastettua ilmaiseksi ja johon saa ladattua käyttörahaa, lentoasemalta minimimäärä oli 10 AUD. Matka lentokentältä keskustaan maksoi 16.66 AUD (n. 11 euroa) ja kesti noin 15 min. Taksi kannattaa, jos porukassa on useampi kuin kaksi henkilöä, taksimatka keskustasta lentokentälle kustansi 35 AUD.

Hotelli sijaitsi mukavalla alueella Kings Crossin metroaseman läheisyydessä. 50 metrin päässä hotellista oli mukava Sugarmill-pubi, jonne suuntasimme illalla syömään pihvit ja ranskalaiset 5 tunnin päiväunien jälkeen. Annos maksoi vain 12 AUD (8 euroa!), ilmeisesti liharuoat ovat Australiassa edullisia omasta karjantuotannosta johtuen. Ylipäätään ravintoloiden hintataso oli odotettua edullisempi, aamiainen kahvilassa maksoi 6 AUD, lounaat juomineen kahdelta noin 35 AUD. Poistuessamme pubista huomasimme portsarin ottavan kuvan ja skannaavan henkilöllisyystodistuksen sisääntulevilta ihmisiltä. Tämä systeemi on otettu turvallisuussyistä käyttöön jo vuosia sitten, ja kerätyn tiedon avulla voidaan ilmeisesti rettelöitsijät tunnistaa jo heti ovella.

image

Ihastuimme molemmat Sydneyhyn ensisilmäyksellä. Syksyinen ilmasto tuntui hyvältä, joka paikassa oli siistiä ja pitkästä aikaa näimme koiria, jotka eivät juoksennelleet vapaana ja olleet kirppujen syömiä. Ihmiset olivat tyylikkäitä, hymyileviä ja puhuivat hyvää englantia, mikä tuntui pitkästä aikaa helpottavalta. Arkkitehtuuri oli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja vanhaa.

image

Ensimmäinen aamu venähti vähän pitkäksi herätyskellon pettäessä, ja lähdimme kiireellä suoraan oopperatalolle metrolla. Komea ja futuristinen kaupungin maamerkki on rakennettu jo vuonna 1973. Rannassa oli jonkinlainen tapahtuma dementiapotilaiden hyväksi. Suuri joukko ihmisiä tanssi macarenaa livebändin tahdittamana.

image

image

Tavoillemme uskollisina paahtavasta syysauringosta huolimatta patikoimme ympäri kaupunkia kuuden tunnin ajan. Oopperatalon jälkeen kävelimme sataman toiseen päähän ja vierailimme nykytaiteen museossa. Sieltä etenimme The Rocks -nimiseen kaupunginosaan, jonne ensimmäiset siirtolaiset, eli englantilaiset vangit, asutettiin vuonna 1788. Koko Australian vanhimman kaupunginosan rakennukset oli säilytetty hienosti, ja pienet pubikadut muistuttivat hieman Lontoota.

image

Tämän jälkeen kävelimme keskustassa ja ihastelimme muun muassa Hyde Parkia sekä St. Andrewsin kirkkoa. Elinan kurkistaessa kirkkoon sisälle eräs seurakuntalainen nappasi hänet mukaansa ja päädyimme kiertelemään ympäriinsä innostuneen miehen opastamana. Saimme kutsun myös illalla pidettävään parannusmessuun, jonne ihmiset tulivat rukoilemaan terveytensä puolesta aiemmin selittämättömästi parantuneiden kristittyjen kanssa. Huolimatta osuvasta teemasta messu jäi meiltä väliin. Saimme mukaamme kuitenkin raamatun tiivistelmät, jotka nekin unohtuivat hotellihuoneeseen lähtiessä.

image

Seuraava päivä kului lähes kokonaan Tarongan eläintarhassa. Sisäänpääsylippu sekä 24h lauttalippu maksoivat 55 AUD/hlö. Noin 15 min lauttamatkan jälkeen nousimme eläintarhan sisäänpääsylle gondolihissillä. Jos hissilippua ei halua ostaa, on käveltävä matka ylös ja alas. Kävelyreitin varrella näkyi paljon eri elukoita, aikaa rauhassa ihmetellen kului 4 tuntia. Lempparimme olivat kirahvit, red pandat, pikkupingviinit ja koalat.

image

image

Paluumatkalla lauttailimme Darling Harbouriin ja kävelimme sieltä Chinatownin läpi hotellille. Kuala Lumpurin jälkeen Sydneyn Chinatown oli melko laimea kokemus, yksittäisen kadun varrella oli muutama ravintola ja matkamuistoliike.

image

Viimeisenä päivänä lähdimme hotellilta noin kolme tuntia ennen koneen lähtöä kohti lentokenttää. Kävelymatkalla metrolle Daniil bongasi yhtäkkiä maasta 100 AUD setelin, jonka nappasimme parempaan talteen. Noin 15 min metromatkan jälkeen (otimme pienen kiertoreitin) kuulutettiin, että raiteissa oli jonkinlaista vikaa, ja että metroliikenne lentokentälle jatkuisi mahdollisesti 20 min kuluttua. Löytyneelle setelille tuli käyttöä, kun jouduimme ottamaan taksin jatkaaksemme matkaa. Samaan taksiin kanssamme tuli myös hauska fijiläinen mies, joka koko matkan ajan kehui vuolaasti kotimaataan, suositteli hotelleja ja ruokia, ulvoi naurusta jatkuvasti ja kutsui Elinaa tyttäreksi ja Daniilia veljeksi. Sattumalta myös taksikuski oli fijiläinen ja osallistui keskusteluun samanlaisella naurumäärällä. Rattoisan matkan päätteeksi ehdimme vielä koneeseenkin viimeisinä ilmottautuneina matkustajina.