Nuwara Eliya, Sri Lanka

Junamatkalla Ellasta Nuwara Eliyaan sää viileni entisestään ja piti ottaa jo pitkähihaista päälle. Samalla palmut vaihtuivat havupuihin ja tienvieruskojujen tarjonta kookospähkinöistä kasviksiin. Tuli kumman kotoisa olo, maisemat ja ilmasto sekä myynnissä olevat punajuuret ja nauriit muistuttivat elävästi Suomesta. Ilmapiiri vuoristossa on miellyttävämpi kuin rannikolla, bussissakin saa rahasta takaisin, ruoka on halvempaa ja parempilaatuista, tiet ja talot puhtaampia. Turistien huijaaminenkaan ei ole ihan yhtä ilmeistä ja räikeää.

image

Alkumme kaupungissa sai melko lentävän lähdön kun tuktuk-kuskimme esitteli palautevihkostaan tekemistään kaupunkiretkistä ja päätimme lähteä hänen kanssaan kiertämään Nuwara Eliyaa. Tavaramme heitettiin nopeasti hotellille, vaihdoimme vaatteet ja sovimme vielä pikaisesti toisen samassa hotellissa asustelevan pariskunnan kanssa yhteisestä retkestä Horton Plainsin kansallispuistoon. Takaisin tuktukille, lounaalle puiston viereiseen kahvilaan ja siitä alkoi päiväretkemme.

Nousimme ensin vuoristossa ylöspäin jyrkkiä ja mutkaisia pieniä teitä pitkin, ja ajoittain olimme varmoja ettei kolmipyöräinen jaksa vetää meitä ylös asti. Varustus retkelle oli molemmilla hieman erilainen, Daniil paistatteli päivää teepaidassa ja shortseissa, Elina värjötteli vieressä pitkissä housuissa ja toppatakissa. Viileydestä huolimatta maisemat saivat jälleen töllistelemään ympäristöä suu auki, teeplantaaseihin ei ollut vielä Ellassa jaksanut kyllästyä.

image

Vierailimme kahdella eri teeplantaasilla, ensimmäinen oli Mackwoodin teetehdas, jonka omistajat ovat englantilaisia ja tee erittäin kallista.

image

Toinen tehdas oli srilankalaisten omistama Blue Field Tea Factory, jossa paikallisuudesta johtuen hinnatkin olivat pienemmät. Saimme ilmaisen esittelykierroksen tehtaalla ja meille selitettiin eri koneiden toimintaperiaatteet sekä teen valmistus lehtien poimimisesta myyntiin asti. Yksi koneista oli satavuotias. Kuvia ei sisätiloissa valitettavasti saanut ottaa ja ulkoakin muistimme valokuvata vasta kun olimme jo jatkamassa matkaa.

image

Musta tee ja vihreä tee tehdään samoista pensaista poimituista lehdistä. Ensin lehdistä haihdutetaan vettä 50 % puhaltamalla kuumaa ilmaa niiden alta useiden tuntien ajan. Tämän jälkeen puoliksi kuivuneet lehdet syötetään käsin koneeseen, jossa pyörivät rattaat murskaavat ne pienemmiksi. Murska siirretään jälleen erottelukoneeseen, josta vielä liian suuriksi jääneet osat laitetaan uudelleenkäsittelyyn murskaimeen. Tämän jälkeen lehdet levitetään betonille fermentoitumaan pariksi päiväksi, jolloin ne saavat myös mustan värinsä. Fermentoitunut lehtimurska kuivataan tämän jälkeen koneessa, joka lämmittää murskeen 100-asteiseksi. Täysin kuivuneista lehdistä erotellaan tämän jälkeen sähkömagneettisen kelan avulla varret ja muut ylimääräiset osat, jotka kuivuvat kevyemmiksi kuin lehtimurska. Tämän jälkeen erikokoiset lehtimurut erotellaan vielä toisistaan siivilöiden avulla. Sitten tee pakataan suurin säkkeihin ja myydään Colombon huutokaupassa, mistä se lähtee ympäri maailman eri teenvalmistajille jatkojalostettavaksi, maustettavaksi ja uudelleenpakattavaksi.

image

Teen hinta määräytyy partikkelien koon mukaan ja suurempi muru on kalliimpaa kuin hienojakoinen. Vihreän teen valmistus eroaa mustasta siten, että lehtiä ei pilkota eikä fermentoida, ja se on kalliimpaa kuin musta tee. Valkoinen tee tehdään omasta punertavasta teelajikkeestaan, josta poimitaan vain nuput. Nuppuja kuivataan auringossa 1-3 viikkoa halutusta “paahtoasteesta” riippuen. Valkoinen tee on kalleinta.

image

Tämän jälkeen ajelimme vielä hienolle näköalapaikalle, josta oli mahdollisuus ihastella kolmea eri vesiputousta. Valitettavasti näin kuivan kauden lopulla vettä ei juuri ollut, mutta kelpasi maisemia silti katsella. Kotimatkalla pysähdyimme mansikkapellolla, missä oli mahdollisuus ostaa mm. mansikkapitsaa ja -lasagnea. Tyydyimme perinteisempään (ja halvempaan) pirtelöön ja mansikoihin jäätelön kera. Edelleenkään ei ole suomalaisia mansikoita voittaneita!

image

image

Seuraavaksi päiväksi olimme sopineet lähdön aamuviideksi. Olemme heränneet jo niin monena aamuna klo 4 ja 5 välillä, että se ei tuota enää vaikeuksia. Ajelimme pakettiauton kyydissä noin tunnin matkan kansallispuistolle, missä kävelimme 9 km mittaisen kiertoreitin. Oli mukava saada seuraa Kellystä ja Paulista, joiden kanssa jaoimme kyydin puistolle. Matkan varrella ohitimme “Mini World’s End”-nimisen kukkulanlaen.

image

image

Reitin kohokohta on kuitenkin itse “World’s End”, henkeäsalpaava näky korkealta vuoren huipulta alas laaksoon.

image

image

Patikointi jatkui kohti “Baker’s Fallsia”, eli vesiputousta. Viimeinen 40 min patikointipätkä putouksen jälkeen tuntuikin pitkälta kuin nälkävuosi. Tie kiemurteli ylös alas läpi heinikoiden ja paahtava aurinko ei antanut armoa. Reitti olisi kannattanut kulkea vastapäivään, jolloin haastavin tienpätkä tulisi heti alkuun ja loppumatkan saa kulkea puiden suojassa. Halusimme kuitenkin World’s Endille mahdollisimman nopeasti ennen kuin sumu laskeutuu laaksoon klo 9 aikoihin.

image

Loppu hyvin, kaikki hyvin, seuraavana päivänä pakkasimmekin jälleen tavaramme ja lähdimme porukalla kohti Kandya.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s