Yövyimme Los Angelesin Downtownissa, Stay on Main -hotellissa. Daniil näki varauksen jälkeen iltasanomien uutisen murhamysteereistä, ja kiinnitti huomiota valokuvaan, jossa näkyi tuttu porttikongi. Vuonna 2013 hotellimme nimi oli vielä Hotel Cecil, ja eräänä yönä nuori opiskelijanainen katosi salaperäisesti. Daniil paljasti ruumiin löytyneen hotellin vesisäiliöstä vasta kun Elina oli jo ehtinyt nauttia ensimmäisen lasillisen hanavettä. Lisäksi hotellissa on asunut useampi sarjamurhaaja vuosikymmenien aikana, eivätkä itsemurhatilastotkaan näytä mairittelevilta. Oli siis sanomattakin selvää, että käytävällä sijaitsevaan yhteisvessaan ja -suihkuun mentiin yhtä matkaa. Selvisimme yöpymisestämme kuitenkin ehjin nahoin ilman välikohtauksia.

Itse Downtownissa ei ollut juuri mitään nähtävää. Opaskirjassa oli mainittu monia historiallisia rakennuksia, jotka paljastuivat olevan tavallisen virastotalon näköisiä paikkoja. City Hall sekä vanhat teatterit olivat ainoita hieman näyttävämpiä rakennuksia. Japanese village oli yksi kadunpätkä, jolla oli muutama japanilainen ravintola sekä tilpehöörikauppa. Aivan turha kierros ei kuitenkaan ollut, näimme Barney Sandersia presidentiksi mainostavan näyttävän kulkueen.

Iltaisin emme juuri alueella liikuskellut. Kaduilla oli paljon kodittomia, ja marihuana tuoksui lähes joka kadunkulmassa. Los Angelesissa rikkauden ja köyhyyden ero oli valtava. Toiset shoppailivat merkkituotteita Beverly Hillsin ostosparatiisissa, toiset kerjäsivät 50 senttiä saadakseen rahat seuraavaan ateriaan. Downtownissa köyhyys oli niin vahvasti läsnä, että paha mieli tuli samantien ulos astuessa ja huonoa omatuntoa omasta rahankäytöstään poti koko ajan. Samaan aikaan kaikkialla piti antaa tippiä: taksikuskeille, pannukakun paistajille hotellin aamupalalla, retkioppaille ja ravintolassa suositeltu määrä oli 15-25 % loppusummasta. Ennemmin nämä rahat olisi antanut jollekin vielä enemmän tarvitsevalle, ja jatkuva tippaaminen alkoi jo ärsyttää. USAssa ei ole lailla määritettyä minimipalkkaa, joten työntekijöiden tuntipalkat ovat usein huonoja, jopa vain pari dollaria tunnilta. Kuitenkin hintataso on suhteellisen korkea, joten raha katoaa jonnekin ylemmän tahon taskuihin ja työntekijän toimeentulo jää asiakkaan harteille.

Kodittomat kantoivat koko omaisuuttaan mukanaan ostoskärryissä ja lastenvaunuissa. Toiset saattoivat raahata parivuoteen kokoista ilmapatjaa kärryjensä päällä, toisilla oli nähtävästi mukanaan ruumis.

Ylläolevan perusteella lienee selvää, että Los Angeles ei ollut kummankaan suosikkipaikkoja. Ehdimme hyvin nähdä mielestämme olennaiset nähtävyydet kolmessa päivässä. Vietimme hauskan päivän Universal Studiosilla, suurella huvipuistoalueella, joka on rakennettu yhtiön elokuvastudioiden viereen. Lippu alueelle maksoi 95 dollaria henkilöltä netistä ostettuna (tämä oli se kohta missä poti huonoa omatuntoa), ja lipulla pääsi kaikkiin laitteisiin sekä kierrokselle vanhoihin elokuvalavasteisiin ja studioiden ympäristöön. Metrolla pääsi näppärästi aivan studioiden lähelle ja asemalta oli ilmainen kuljetus pääovelle. Meillä kului studioilla lähes koko päivä.

Kävimme ensimmäisenä studiokierroksella. Pääsimme istumaan katujunan ensimmäiseen vaunuun. Retkioppaan jutut naurattivat ja opettivat elokuvien lavastuksesta sekä filmaamisesta. Näimme mm. lavastetun New Yorkin, joka on nähty esimerkiksi Bruce taivaanlahja -elokuvassa, sekä vanhan länkkärikaupungin, jota on käytetty useassa elokuvassa (yhdenkään nimeä emme muista). Ajelimme myös ohitse Tappajahai-elokuvan lavasteiden, ja tuo erinomaisen uskottava haikin kävi moikkaamassa.

Lisäksi näimme pari hienoa 4D-esitystä, missä junamme oli osa elokuvaa joutuen keskelle King Kongin ja dinosaurusten tappelua, ja toisella kertaa Fast and Furious kaahailua. Näytteillä oli myös lavasteet King Kongin myrskykohtauksesta ja useiden Universalin elokuvien autoja.

Huvipuistoalueella oli vaikka mitä. Kävimme 4D Minions-huvilaitteessa ja saimme kivat valokuvatkin Elinan esikuvista. Lisäksi varmaankin huvipuiston vanhin laite Jurassic Park river ride oli viihdyttävä, tukkijokimainen rata. Transformers 4D -vuoristorata oli niinikään hienosti tehty. Oli yllättävää huomata, kuinka 3D video sekä liikkuva ja pyörivä vaunu saivat aikaan aivan samanlaisen nipistyksen mahanpohjasta kuin varsinaiset vuoristoradat.

Harry Potter -maailma oli hieno. Porteista astuttiin sisään Tylyahon kaupunkiin, ja sen talojen keskellä saattoi kierrellä ja tutustua Harry Potterista tuttuihin kauppoihin ja ravintoloihin. Siellä myytiin jopa taikasauvoja, joilla pystyi taikomaan temppuja näyteikkunoista. Osa turisteista oli pukeutunut velhoiksi. Myös Tylypahkaan pääsi kiertelemään 45 minuutin jonotuksen jälkeen (ja me emme olleet edes ruuhka-aikaan liikkeellä). Linna oli tehty hienosti, yksityiskohtia oli paljon ja kierroksen päättävä 4D-vuoristorata oli näyttävä aidonnäköisine lavasteineen. Tylypahkan lavasteista elävät taulut olivat meidän lemppareitamme.

Puistossa pääsi katsomaan myös live-esityksiä, yksi esitteli elokuvatehosteita, kolmas eläinnäyttelijöitä ja niiden koulutusta ja kolmas oli näytelmämäinen stuntshow Waterworld. Viimeinen oli Daniilin lemppari, koska lavasteet olivat Mad Max-tyylisiä ja räjähdyksissä ei säästelty. Yhdessä kohtaa jopa pienlentokone lensi lavasteiden takaa altaaseen räjähdysten ja liekkien saattelemana.

Tottakai kävimme Hollywoodin Walk of Famella bongaamassa tähtiä. Katu oli täynnä katutaiteilijoita ja wannabe-räppäreitä, jotka tyrkyttivät omia poltettuja CD-levyjään allekirjoituksineen “pientä” 5 dollarin tippiä vastaan. Daniil lankesi yhden houkutuksiin tämän kehuessa Elinaa luonnonkauniiksi ja hyväksi vaimoksi.

Ahkerasta bongailusta huolimatta hieman jo nuhjuuntuneella Hollywood Boulevardilla emme nähneet muuta kuin maahan valettuja tähtiä, joten hyppäsimme turistikiertoajelulle ympäri Hollywoodia ja Beverly Hillsiä kyyläämään julkkisten taloja. Kierrosten virallinen hinta pyöri 50 dollarin paikkeilla, mutta paikan päällä liput sai helposti puoleen hintaan ja tuota “oikeaa” summaa ei todellakaan kannata maksaa. Näimme mm. Boratin, Sean Pennin, Tarantinon ja Bruno Marsin. Talot. Ahkerasta zoomailusta huolimatta emme saaneet Christina Aquilerasta vilaustakaan tämän talon allasalueelta.

Beverly Hillsin asuinalueella on eniten miljardöörejä ja kalliita taloja koko maailmassa. Alunperin sen omisti vain yksi pariskunta, joka oli asettunut alueelle luonnollisen vesilähteen vuoksi. Lähde takasi riittävän veden maanviljelystä varten. Myöhemmin alue paljastui myös öljyaltaaksi, ja alueen kehitys rikkaiden asuinpaikaksi jatkui. Ero kuivuudesta kärsivään Los Angelesiin oli selkeä, ruoho oli todellakin vihreämpää aidan toisella puolella.

Liikkuminen kaupungissa julkisilla kulkuvälineillä oli erittäin helppoa. Yksi metromatka maksoi 1.75 dollaria. Bussit olivat ilmeisesti vielä halvempia ja niillä sai matkustaa yhdellä lipulla kaksi tuntia. Julkisilla pääsi aivan kaupungin laitamille asti. Monissa matkaoppaissa suositeltiin oman auton vuokraamista, mutta ruuhkat ja hektinen liikenne huomioon ottaen meillä tuo ei käväissyt mielessäkään. Lentokentälle pääsi suoralla Flyaway-bussilla 9 dollarilla. Ja sieltä jatkoimmekin matkaamme Meksikoon.