Aloha! Seuraava lentomme suuntautui Hawaille Oahun saarelle, Honoluluun. Onneksi huomasimme vielä Samoan puolella, että aikaero Hawaiille ei olekaan muutama tunti eteenpäin vaan 23 tuntia taaksepäin ja ehdimme juuri ja juuri edellisen vuorokauden puolella varata hotellin ensimmäiseksi yöksi. Lentomme saapui Honoluluun klo 00:15 ja jaoimme taksin kahden ruotsalaisen tytön kanssa. Taksi lentokentältä Waikikille maksoi vajaa 40 USD.

Seuraavana päivänä vaihdoimme varsinaiseen hotelliimme ja vietimme päivän sen uima-altaalla loikoillen sekä kiertäen Waikikia. Olimme hurmaantuneita kaikesta: taloista, kunnon autoteistä, ravintoloista, englantia puhuvista ihmisistä, auringosta ja hampurilaisista (Cheeseburger Waikikissa oli mahtavat burgerit, nam!). Oli hieno tunne pukeutua kunnon vaatteisiin, ja vielä hienompaa ostaa uusia.

Seuraavana päivänä nukuimme pitkään ja kävimme tavaratalo Walmartissa. Illalla kiertelimme jälleen hieman aluetta, mutta juuri mitään emme saaneet aikaiseksi. Hotellin televisiosta tuli liikaa hyviä elokuvia (mm. Kaikki “Paluu tulevaisuuteen” -elokuvat). Kolmantena päivänä suunnitelmana oli mennä Pearl Harboriin, mutta edellisenä iltana valvoimme liian myöhään ihmetellen alakerran baariin jonottavia teinejä ja nykynuorison meininkiä, emmekä jaksaneet herätä tarpeeksi aikaisin. Päivä oli sateinen ja päädyimme kiertelemään kaupunkia sukellusliikettä etsien, tuloksetta. Hawaiilla ei kannata edes yrittää käydä paikan päällä, vaan kaikki varaukset tehdään netissä tai puhelimitse.

Neljäntenä päivänä aloimme saada taas rytmistä kiinni ja lähdimme aamulla klo 7 bussilla tunnin matkalle kohti Pearl Harboria (bussit #20 ja #42 menevät suoraan Pearl Harboriin (Arizona Memorial) ja maksavat 2.50 USD/suunta). Lippupisteessä paikan päällä jaetaan päivittäin 1300 ilmaislippua kahteen sota-ajan museoon ja USS Arizona Memorialille. Museoiden näyttelyt kuvasivat Pearl Harborin ilmaiskujen taustat, tapahtumat sekä toisen maailmansodan lopun Tyynellävaltamerellä.

USS Arizona Memorial on muistomerkki, joka on rakennettu Pearl Harborin ilmaiskussa uponneen USS Arizonan hylyn päälle kunnioittamaan lähes 900 henkensä menettänyttä merisotilasta. Ennen muistomerkille menoa näytettiin lyhytelokuva, jossa kuvattiin Pearl Harborin iskujen tapahtumat aidolla sodanaikaisella kuvamateriaalilla. Laivalle vietiin pienellä lautalla ja muistomerkillä oli aikaa ihmetellä osittain pinnan yläpuolella olevaa hylkyä 15 min. Yhdelle seinälle oli kaiverrettu kaikkien laivalla henkensä menettäneiden nimet, sekä myös niiden niiden selviytyjien nimet, joiden tuhkat on myöhemmin haudattu hylkyyn. Kokemus oli vaikuttava ja sai roskan silmään useammallekin osanottajalle.

Seuraavaksi vierailimme sukellusvenemuseossa USS Bowfinissa. Pääsimme kiertelemään sisälle sukellusveneeseen ja monista suomalaisista museoista poikkeavasti nippuloihin ja nappuloihin koskeminen sekä ampuma-asemiin istuminen oli sallittua, joten otimme ilon irti ja pidimme hauskaa.

Näiden kohteiden jälkeen kello olikin jo hieman yli kaksi ja lähdimme takaisin kohti hotellia. Jos haluaisi tutustua kaikkiin Pearl Harborin museoihin, aikaa menisi noin 8 tuntia. Hotellilla vaihdoimme nopeasti rantavaatteisiin ja lähdimme ottamaan aurinkoa. Daniil vuokrasi edullisen surffilaudan hieman kauempaa rannasta ja joutui kantamaan sen läpi liikenteen. Myyjä myös antoi matkaan liian ison laudan, mikä ei helpottanut tehtävää. Lauta maksoi 20 USD /päivä, kun rannalla vuokra on 15 USD /tunti. Rannalla Elina yritti epätoivoisesti ruskettua kahden viikon sateen jälkeen ja Daniil taisteli itselleen aaltoja kauempana rannasta.

Seuraavana aamuna heräsimme jälleen ennen seitsemää ollaksemme valmiita klo 7.15 alkavalle sukellusreissulle. Aamulla jännitti. Olimme varanneet kaksi sukellusta, joista ensimmäinen oli 37 metrin syvyydessä oleva Sea Tiger -nimisen laivan hylky. Venematka kohteeseen ei kestänyt kauaa ja sitten pitikin jo hypätä 24 asteiseen veteen (hui kun oli viileää, edellisillä kerroilla vesi oli 30 asteista) neljän muun sukeltajan kanssa. Laskeutuminen ennätyssyvyyteemme kävi yllättävän helposti ja nopeasti. Ympäröivän veden paineen nousun alkoi kyllä aistia puolivälissä matkaa. Päästyämme laivan kannelle 34 metrin syvyyteen aloimme kierrellä ohjaajamme opastuksella ympäriinsä. Näimme laivan vieressä hiekalla lepäilevän hain, laivan kannella makoilevan ankeriaan sekä monia pikkukaloja, jotka tulivat tutkistelemaan sukeltajien hiuksia ja maskeja. Hienoin näky olivat kuitenkin suuret, noin 1 m halkaisijaltaan, merikilpikonnat, jotka olivat asuttaneet hylyn. Kaksi lepäili laivan kannella pikkukalojen nyppiessä niiden kilvestä levää, yksi nukkui laivan sisällä suoraan sukellusreittimme varrella ja eräs uiskenteli vain ympäriinsä laivan vierustalla. Sukellus kesti vain puolisen tuntia syvyydestä johtuen.

Toinen sukellus tehtiin koralliriutalle, joka oli vain 15 m syvyydessä. Sinänsä mitään uutta ja ihmeellistä edellisiin sukelluksimme verraten siellä ei ollut, mustekaloja lukuunottamatta. Huolimatta siitä, että meille tuli vähän paha mieli mustekalaparan puolesta, oli mielenkiintoista päästä koskettamaan tuota samettisen pehmeää eläintä ja tuntea pienten imukuppien tarrautuvan käteen. Näimme myös pari haikalaa jälleen lepäilemässä hiekalla koralliriutan alla. Emme kuitenkaan pystyneet nauttimaan sukelluksesta täysin rinnoin veden kylmyyden vuoksi. Varsinkin Elina oli aivan jäässä ja pinnalle päästyämme hautautui kuivien pyyhkeiden alle. Päästyämme rantaan suojaan merituulelta palelu onneksi loppui.

Sukellusten jälkeen kello oli vasta 12 ja lounaan jälkeen suuntasimme Waikiki-beachille. Vuokrasimme aurinkovarjon ja makoilimme rannalla muutaman tunnin. Kotimatkalla kävelimme Duke Kahanamokun patsaan ohi. Mies oli kuuluisa olympiavoittajauimari ja surffari, joka tutustutti surffauksen mm. Australiaan ja Eurooppaan. Nyt hänestä tuli edellisten saavutusten lisäksi myös Daniilin idoli.

Seuraavana päivänä vuokrasimme auton ja lähdimme kiertämään Oahua, Elina toimi kuskina. Maantie kulki pitkin länsirannikkoa saaren pohjoisosaan, ja tulimme pohjoisesta vuorten välistä takaisin etelään. Reitin varrella oli paljon pysähdyspaikkoja valokuvausta varten ja maisemat olivat mahtavat. Sisämaan puolella tulivuortenpurkausten myötä muodostuneet kukkulat ja vuoret hallitsivat maisemaa, toisella puolella kimmelsi meri.

Pysähdyimme myös Diamond Headille, vanhan tulivuoren kraaterin ympärille muodostuneelle kukkulamuodostelmalle. Ylöspäin kiivettiin ensin 170 m korkeuteen ja sieltä oli hienot näkymät Honoluluun. Kukkuloille rakennettiin armeijan puolustusasema vuonna 1906 ja näitä tiloja pääsi myös kiertelemään. Diamond Head on Oahun, ehkä myös koko Hawaiin, tunnusmerkki ja saanut nimensä kun brittiläiset merenkulkijat erehtyivät luulemaan kukkuloiden kalkkikristalleja timanteiksi.

Seuraava pidempi pysähdyksemme oli Kailua Beachilla, missä kävimme rannalla ottamassa aurinkoa sekä paikallista gourmeta BurgerKingillä. Ranta oli erittäin tuulinen luonnonranta, ei kovin miellyttävä auringonottoon hiekan lentäessä joka paikkaan. Maisemissa ei ollut moittimista.

Jatkoimme matkaa Kualoa parkiin ja Chinaman’s hat -nähtävyyteen, joka oli saari aivan rannikon tuntumassa.

Viimeinen etappi oli sunset beach, missä esitteen mukaan oli Oahun suurimmat surffattavat aallot. Tämäkin ranta oli tuulinen ja suuret rantaan lyövät aallot vaikuttavia. Kauempana näkyi taitavia surffareita varmaan 5-metrisillä aalloilla. Itse emme tällä kertaa testanneet taitojamme.

Tämän jälkeen lähdimme kohti Honolulua pysähdellen välillä ihastelemaan maisemia. Autokin saatiin palautettua ehjänä Alamolle 5-kaistaisesta liikenteestä huolimatta. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti San Franciscoa, viikko Honolulussa vierähti nopeasti emmekä katuneet päätöstämme pysyä yhdellä saarella koko viikon ajan.